This Gotta Be Good Life

Pari kertaa taalla on tullut jarisyttavia hyvan olon tuntemuksia kaytannossa ilman hyvaa syyta.
Viimeksi erittain voimakas tunne oli, kun olimme  Julian ja Esterin kanssa ajamassa kohti kotia jossain 101-tien varrella.
Tunne varisteli ympari kropan vetaen kasvoille idioottimaisen levean hymyn. Silloin oli pakko katsoa ulos ikkunasta, etten olisi joutunut selittelemaan ilman syyta ilmestynytta korviin asti vetaytyvaa hymya. Samaan aikaan iJostain-soittimen musiikkilistalta soi OneRebublickin kappale Good Life, jonka ansiosta onnellinen olo voimistui kymmenkertaiseksi.

Kyseinen biisin sanoitukset vain ovat todella  loistavat, ja oikeasti saa ymmartamaan, ettei elama nyt niin kamalaa ole, varsinkin kun taallakin on hyvat kaverit joiden kanssa viettaa aikaa.
Ja aina kappaleen kuullessa ei voi kuin hymyilla sita idioottimaisen typeran nakoista hymya ja toivoa, ettei kukaan nae. (vaikka  kannatan kuitenkin teoriaa, etta hymy tarttuu. Tassa tilanteessa olen kuitenkin varma, etta saisin vain osakseni hammastyneen kieroja katseita.)

There's nothing to complain about.
When you're happy like a fool, let it take you over.

Nyt, kun olen ajatellut, etta elamani on taydellisesti jarjestyksessa, ja ajatukset omissa lokeroissaan siisteissa pinoissa, tuntuu, etta jokin on sittenkin vinksahtanut ja pahasti.
Tanaan tuli paahan ajatus, joka sai itsenikin taysin sanattomaksi; Olisi todella mukava paasta pitkasta aikaa opiskelemaan. Oikeasti, MITA?? Sain itseni jopa hammastyneeksi. Super hammastyneeksi.
       Mina, joka tappelin aina aikaisia heratyksia vastaan. Protestoin laksyjen tekemisen tylsyydesta ja puuduttavuudesta. Oppitunneilla napersin aina kaikkea muuta, kuin kasiteltavaa aihetta. Ja nyt tuli mieleen, kuinka mukavaa olis pitkasta aikaa vaikka laskea pitkanoppimaaran matematiikan tehtavia. Enka edes ole matematiikan ylin ystava. En ystava ollenkaan.

Voi olla, etta on ollut liikaa aikaa olla tekematta mitaan. Todennakoisesti takaisin kouluun kaipaaminen on vain hetkellinen mielenhairio, joka katoaa parin paivan kuluessa jattamatta merkkeja itsestaan (toivon mukaan). Taytyy vain keksia PALJON tekemista, jottei mielenhairio uusiudu ajatuksissa.
Eli olisi loistava vaihe tehda itselle listan mita haluan viela nahda tai tehda ennen pakollista suomalaistumistani, silla tajunnan rajaytti myos tietoisuus siita, etta kohta on puolivuotta takana California girl-elamaa. Mutta vastahan ma viime viikolla tanne tulin?  Tai silta musta ainakin tuntuu.
Jokatapauksessa, listaus toteutettavista asioista pitaisi olla jo seinalla, jotta voisi aina merkita asioita tehdyiksi, eika paasisi myohemmin murehtimaan jonkin asian tekematta jaamista.

The Black eyed-yhtyeen fiiliksen nostatus biisit.
Tonight's the night, Let's live it up!

Ainii muute, musta on tullut kauhea tuhlari taalla. Enka nyt tarkoita kahviin kaytettyja rahoja.
Eilen nopeasti kaupoilla juostessani, tormasin settiin, jossa oli viisi meikkisivellinta, ja sellainen tosi suloinen purkki, missa saa siveltimet pidettya esilla. Olihan se pakko ostaa!
Ja nyt entista enemman tatuoinneista innostuneena ostin kirjan, jossa on erilaisia teksteja eri tyyleilla tehtyina ja kerrottu tarina kuvan/tekstin ottamiseen.
Ja molemmat aivat turhia, mutta onnelliseksi tekevia ostoksia!

Home Party!

Julia kuvailee taman maailman kotibileita sanoilla, paljon porukkaa, aina eri fiilis ja paljon ilmaista viinaa. Rehellisesti, taitaa pitaa tuo kuvailu paikkaansa, vaikka vain yksien bileiden perusteella mielipiteeni rakennan.
Jokatapauksessa, hauskaa oli. Pohtiessamme menemista, osa tytoista jo sanoi, ettei halua liittya porukkaan, koska paikka oli tunnin ajomatkan paassa, ja ei ollut takuita, olisiko lahteminen sen arvoista. Myoskin he halusivat ajoissa nukkumaan. Puolsin ajatusta aikaisin nukkumaan. Kuitenkin olin ilmaissut, etta olisi kiinnostavaa nahda millaista siella olisi, vaikken kertaakaan 100%varmuudella sanonut olevani mukana. Pitkan jahkailun jalkeen Jolla paatti, etta mennaan, ja kertoessaan Julialle asiasta, Jolla nimesi myos minut lahtevien joukkoon. En silloinkaan ollut taysin varma olisinko halunnut mukaan lahtea. Lahdin kuitenkin.
Oli harvinaisen mielenkiintoista selittaa asiaa Eijalle kun kotiin palasin tuomaan auton ja hakemaan kotiavaimet. Sanoin vain, etta vaihdamme yhteen autoon, kun porukkaa jai niin vahan liikenteeseen, ja totesin etta suuntaamme Starbucksiin. En vain kokenut hyvaksi kertoa Eijalle, etta Juliaa kavereineen oli pyydetty kaymaan kotibileissa. Eija olisi varmaan ollut ihan okei kotibile ajatuksesta, mutta jokin esti kertomasta.

Ajomatkaan kului kaksi tuntia. Koska talven sateet ovat nyt (vihdoinkin!!) alkaneet taalla, ja saa oli mita huonoin oli moottoritiella paljon kolareita. En ymmarra, miten ihmiset eivat osanneet olla yhtaan varovaisempia, silla varmasti he ovat kokeneet usein Californian talven sateet. Ehka he kuitnkin ovat kuin Suomalaiset lumen kanssa; joka vuosi talvi yllattaa kun kukaan ei muista miten vaaralliset olosuhteet teilla vallitsee silloin. Jokatapauksessa, istuimme ruuhkassa tunnin verran, kun poliisi- ja paloautot tarvitsivat tieta paastakseen onnettomuuspaikoille.

Vihdoin perille paastya olimme hieman arkoja. Julialle oli annettu ohjeistukseksi vain kavella sisaan rohkeasti. Selva. Niin teimme ja heti ulkona meidat toivotettiin tervetulleiksi.
Talo ei ollut suurimmasta mahdollisesta koko luokasta ja ihmismassan vuoksi tuntui, etta ihmisia oli ruuhkaksi asti.

Bileet oli jarjestetty Au Paireille. Joten oletusarvoisesti ajattelimme, etta paikalla olisi vain tyttopuolisia Au Paireja paaosin, jotka olisivat tuoneet mukanaan Amerikkalaisia miehen alkuja. Mutta ei. Talossa oli ainakin 30 henkea, ja tapasin vain 3 Amerikan kansalaista. Yllatyin miten paljon poikia on Au Paireina. (Elamankatsomukseni laajeni rajahdysmaisesti.) On kuitenkin mukavaa nahda, etta on rohkeita poikia, jotka uskaltautuvat Au Paireiksi.

Meille tuli heti esittaytymaan yksi poika. (Mahtavan nimimuistini takia hanen nimensa on vaipunut jo unholaan.) Han oli joko luonnostaan sosiaalinen, tai sitten niin humalassa, ettei pelannyt tiiviiseen tyttoporukkaan soluttautumista. Esittelynsa jalkeen han kysyi minulta haluanko juotavaa, ja listasi mita kaikkea keittiosta loytyisi. Lopulta totesin oluen olevan ihan ok, ja han reippaana ja kohteliaana haki minulle yhden. Tyttojen ilmeet olivat mita erikoisimmat, kun minulle ojennettiin kylma olut. He eivat ilmeisesti seuranneet mita juttelin kyseisen jatkan kanssa, silla sain selittaa heille, etta han oli kysynyt minulta mita haluaisin juoda. Herrasmies-elkein poitsu viela nappasi oluet Jollalle ja Theresialle.

Talossa oli itse vasatty BeerPong-poyta. Olisin halunnut kokeilla pelata, silla en ollut aikaisemmin kokeillut pelia. Kerran aikaisemmin nahnyt pelattavan, ennen Raiders-football pelia. Tilanne oli kuitenkin surullinen, silla olut oli jo paassyt loppumaan. Olisimme kuitenkin voinut shotteina pelata, mutta kuulostaa turhan pahalta juoda vakevia. Varsinkin kun olen varma, etten olisi yhteenkaan kuppiin osunut (olisin siis itse joutunut juomaan koko ajan...). Julia mietti, etta aikoo itselleen hommata oman BeerPong-poydan. Samalla ilmoitin hanelle tulevani kylaan kun hanella poyta olisi.

Tapasin myos ensimmaisen SUOMALAISEN Au Pairin. Ensimmainen lajiaan. Tuntuu, etta taalla loytaa ympariltaan vain saksalaisia tai ruotsalaisia, ja suomalainen tytto sanoi samaa. Han oli erittain ilahtunut tavatessaan toisen suomalaisen. Minua kylla hamensi ja pahasti, kun han kysyi puhunko suomea. Miten en puhuisi suomea, jos Suomesta olen kotoisin? Tytto esittaytyi Elliksi ja kertoi olevansa kotoisin Jyvaskylasta. Kertoi myos, etta jos haluan tavata, voitaisiin tavata vaikka San Franciscossa. Uskon, ja haluankin tavata hanet viela. Varsinkin nyt, kun yhteydenpito on helppoa, silla han lisasi minut Facebookissa kaverikseen. Samalla selvisi, etta Ellilla ja minulla on yhteinen tuttu. Taytyy nakojaan tulla maapallon toiselle puolelle, etta tapaa kaverin kavereita.. Kylla maailma on PIENI!
En muuten koskaan aikaisemmin ollut puhunut niin sekaisin englantia ja suomea. Ja sekapuhuminen oli jopa luontevaa. Ja olen myos iloinen, etta minulle ei voi tarttua niin pahaa aksenttia suomen kieleen kuin Ellille, joka on ollut taalla jo vuoden!

Bileet olivat muutenkin mukavat. Ainoa haitta puoli oli vain se, ettemme paasseet kokemaan millainen fiilis siella oli ollut ennen, kuin kaikki olivat humalassa. Paasimme perille sen verran myohaan, etta osa alkoi jo suunnata kohti kotia.
Ja join vain sen yhden ja ainoan oluen koko aikana, ja sekin onnistuttiin ikuistamaan kuvaan, kun Juliasta, Theresiasta, Jollasta ja minusta otettiin yhteiskuva Julian kameralla.

(olin kotona vasta aamu neljan jalkeen...)


P.S.
Myohemmin selvisi, etta se kohtelias poika on kotoisin Canadasta.
Ja joku oikeasti Amerikkalainen poika luuli, etta Hollanti ja Suomi on samaa maata tai edes todella lahella toisiaan.

RoadTrip to Los Angeles!

Kolmen paivan viikonloppu. Kiitos Julian, jonka maailmankatsomuksen mukaan jokainen pidempi viikonloppu taytyy kayttaa reissaamiseen! Idea Road Trippiin tuli hanelta, ja ihme ja kumma, olin ainoa, joka tarttui hanen ideaan. Ensin kylla pelkasin, ettei han halua minua mukaansa, koska en ole ohittanut maagista 21 vuoden rajaa ja han on. (Olen siis uudestaan alaikainen taalla missa kaikki on suurta, eli USAssa.) Pelkurimaisesti kysyin hanelta reissusta Facebookin kautta, ja ilokseni han innostui, etta edes joku haluaa lahtea mukaan. Pelkasi kuulemma, ettei ketaan kiinnosta reissu, kun kaikki ovat jo kayneet Enkelten kaupungissa.
             Eijalle reissusta puhuessani pelkasin, etta Eija olisi ajatusta vastaan. Onneksi kuitenkin oli vain iloinen mun puolesta. Eli sain luvan lahtea.

Tapasime Julian kanssa Starbucksissa, jotta pystyimme sopimaan ja ihmettelemaan reissuamme.
Yhteisymmarryksessa paatimme lahtea matkaan perjantai-lauantai valisena yona klo 2.00.
Aikataulu sai kuitenkin pian muutoksen tajuttuamme, etta Dublinin Starbuck sulkeutuu klo 1.00, ja kahvi-addiktiomme vuoksi juomat oli saatava matkalle. Eli uuden aikataulun mukaan Julian piti hakea minut kyytiin kotoa klo 00.30, jotta kerkeisimme 00.45 hakemaan juomat!
             Paatimme myos, ettei 50dollarin maksu hostellista kahdelta yolta ollut kallis, joten paatimme hostelliksemme Banana Bungalow'n. Myoskin halusimme paasta kiertamaan kaupunkia helposti, joten Julialla oli ehdottaa Hop on Hop off-bussikierrokset. Kahdelta paivalta Hop on Hop off maksoi 50 dollaria. Eli ei ollut pahan hintainen. Bussit kiersivat eri reitteja (ainakin nelja eri reittia), ja saimme jaada bussista pois milloin vain ja hypata takasin kyytiin milloin vain, ja niin monta kertaa kuin halusimme.

           Porukkamme kasvoi viela torstai-iltana yhdella tytolla, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Ensin luulin, etta han halusi vain kyydin Los Angelesiin, kun samalta suunnalta oli sinne kuitenkin menossa porukkaa, mutta han oli koko reissun ajan meidan kanssa. Pitaisi varmaan joskus kuunnella vahan tarkemmin mita tytot mulle kertoo tai kysyy. Ei silla, etta han on todella mukava tytto, eika haitannut yhtaan, etta han liittyi porukkaan!
Perjantaina pakkasin. Eika se ollut helppoa. Tuntui, ettei ajatus kulkenut yhtaan, ja oli erittain haastavaa saada listattua tavarat joita tarvisin mukaan. Onneksi sentaan sain pyykin koneeseen ajoissa, vaikka vaatteiden laukkuun saaminen kestikin. Viimiset tavarat pakkasin vain muutamaa minuuttia ennen lahtoa.
          Olin myos ilmoittanut Eijalle, etta menisin nukkumaan kun han tulee kotiin toista. Loppujen lopuksi menin nukkumaan klo6.00 illalla ja herasin puoli 12 yolla. Cricket (kissa) oli aivan hamillaan, kun menin nukkumaan. Kun vedin peiton korviin, Cricket tuli haistelemaan kasvojani, vahan kuin tutkien oliko minulla kaikki hyvin. Kuitenkin rauhottui viereen nukkumaan,eika edes herattanyt, ennen kuin heratyskelloni soi. Myoskin Kyle antoi nukkua rauhassa. Oletin hanen ryntaavan huoneeseen pariin otteeseen tai vahintaan koputtavan oveen ainakin kolme kertaa. Mutta ei. Taisi oikeasti ymmartaa mita tarkoitin, kun selitin nukkumiseni syyn hanelle.

Eihan ne suunnitelmat taida koskaan pitaa. Julia ei hakenut minua 00.30 niinkuin oli sovittu. Suunnitelma muuttui, silla todettiin olevan paljon helpompaa, etta han otti mukaansa minulle latten ennen kuin tuli hakemaan minua. Eli en paassyt Starbucksissa kaymaan. (mutta se tarkein, eli ISO latte, sen sain!!) Lahdin kotoa vasta yhden aikaan yolla. (Cricket oli taas ihmeissaan, kun herasin keskella yota, puin paalle ja meikkasin, enka mennyt takaisin nukkumaan. Kisuli kaveli mun perassa koko ajan, vahan niinkuin ihmetellen milloin kapuaisin takaisin nukkumaan.)

Meilta suunnistimme Safewayhin ostoksille. Kiersimme kaupan ainakin kolme kertaa ympari. Siltikaan meidan matkaevaamme eivat kummoiset olleet. Saimme mukaamme vain pullotettua vetta, valipala patukoita, banaaneja ja kaksi sipsipussia. Oli melko laiha saalis, mutta mieleen ei kuitenkaan tullut mitaan muuta ostettavaa, joten paatimme olla tyytyvaisia.

Vasta klo2 aikaan aamuyosta paasimme suunnistamaan kohti moottoritieta ja Los Angelesia. Radio ei toiminut. Yritimme saada toimimaan kasetti-adabteria, jotta olisimme voineet kuunnella Esterin iPodista musiikkia. Sekaan ei toiminut. (vika kuitenkin radiossa) Eli matkasimme melkein koko matkan ilman musiikkia, silla hetken kaytimme iPodin omien kaijuttimien kautta musiikkia. Melko koyhaa, mutta oli hienoa kuulla edes vahan musiikkia.
          Itseasiassa musiikin kuuntelu loppui siihen, kun yritin kokeilla jos radio olisi suopea ja toimisi, mutta onnistuin siina samassa koskemaan jotain nappia soittimesta, ja musiikki loppui siihen. Ja Ester on asentanut soittimeensa numerokoodin, jotta paasee musiikkin kasiksi, ja enhan mina sita koodia tiennyt. Ja Ester oli jo nukahtanut, joten emme Julian kanssa raaskineet hanta herattaa.

Julia ajoi koko matkan. Ester nukkui takapenkilla. Ma yritin kanssa nukkua, mutta en pystynyt. Paa notkahti eteenpain aina kun olisin juuri nukahtanut. Muuten vilkuilin vahan valia missa mennaan.
     Julian auton lampparikaan ei toiminut kunnolla. Tai oikeastaan ei yhtaan. Puhaltimesta tuli vain viileaa, melkein kylmaa ilmaa. Yritimme saada lammot paalle, ja onnistuimme siina. Mutta iloa riitti vain pienen hetken. Auto viileni uudestaan.

Auringonnousu oli kaunis! Harmittaa vain, kun ei ollut mahdollista pysahtya ottamaan kuvia.

Aamiaiselle pysahdyimme Ihop ravintolaan.En ollut kovin nalissaan, mutta soin kuitenkin. Ruoka oli ihan hyvaa, mutta hieman liian suolaista ja rasvaista. Mun mielesta. Mutta Julia ja Ester soivat, kuin eivat olisi nahneet ruokaa viikkoon. Itselta jai vahan syomatta. Mutta tilaamani erikoiskahvin join, ja se oli hyvaa!

Ihopista oli vain puolen tunnin matka Los Angelesiin. GPS;saan syottamamme osoite ei kuitenkaan ollut hostellimme osoite, silla olimme yolla liian laiskoja etsimaan oikeaa osoitetta. Eli jouduimme penkomaan papereista hostellimme osoitteen. Osoite kuulosti todella oudolta, ja hetkisen arvuuteltuamme paatimme kuitenkin kyseisen osoittaan antaa GPS;salle ja kokeilla onneamme.
    Julian varatessa hostellia, oltiin kysytty saapumisaikaa. Julia oli vain arvuutellen sanonut saapuvamme noin yhdeksan aikoihin. Ja taytyy sanoa, etta Julia oli hyva arvaamaan. Silla hostellille saapuessamme kello oli tasan yhdeksan. Hostellilla teimme vain sisaan kirjaamisen ja veimme auton hostellin parkkiin. Sen jalkeen suuntasimme lahimmalle Hop on-Hop off-pysakille ja kaupunkiin.

Lahin pysakki oli noin 5minuutin kavelymatkan paassa. Kerkesimme jopa paivan ensimmaiseen bussiin jonka piti olla pysakilla 9.55. Mutta bussi kuitenkin oli hieman myohassa. Ei se kuitenkaan haitannut. Bussi oli kaksikerroksinen avokatolla. Tottakai halusimme ylos etummaisille penkeille. Bussin liikkuessa seisominen oli kielletty. Seisoimme silti ja kuvasimme minka kerkesimme. 10minuutin matkan aikana istumisesta kuulutettiin ainakin kolme kertaa. Hups!
        Julia ja Ester istuivat bussin oikealla puolella. Ei asiassa muuten mitaan ihmeellista ollut, mutta aina kun bussi alitti puun oksia, alimmat oksat hipovat heidan hiuksiaan tai kasvojaan vaikka he istuivat. Naurussa oli pidattelemista, kun he penkeilla kumartelivat karkuun alas kurkottavia oksia!

Famous Beverly Sign.
Kuulemma. En ma vaa tienny et toi on kuuluisa.
On vaha huono kuva, kun bussin kyydista kuvattu kiireessa.

Taytyy myontaa, etta 50dollarin sijoittaminen kahden paivan sightseeing kierroksille oli jarkevaa. Naki kaupunkia todella hyvin, ja samalla bussinkaijuttimista kuuli kerrontaa ymparistosta ja huomaamisen arvoisista rakennuksista, kaduista tai kaupungin osista. Ainoa haittapuoli oli se, etta bussien vuorot loppuivat klo6 illalla ja sita ennen piti kerita tehda kaikki mita halusi, muuten ei ollut helppoa mahdollisuutta paasta takaisin hostellille. Bussit myos kiersivat vain yhteen suuntaan. Eli yhdella reitilla suunta oli molempina paivina sama. Ja kierros ei ollut mikaan lyhyt, jonka vuoksi toisena paivana meni aikaa hukkaan ku suuntasimme takaisin hostellille.











Lauantaina kavelimme Walk of Famella, ja kiersimme Beverly Hillsin alueen ja Santa Monica alueen busseilla.
            Hollywood boulewardilla kavimme myos vahamuseossa, silla sightseeing bussimaksun mukana sai ilmaisen sisaanpaasyn kyseiseen museoon. Oli erilaista nahda vahanukkeja kuuluisuuksista.
             Varsinkin museon VESSATILAT olivat hauskat. Peileissa oli peruukki tarrat, joista pystyi tarpeeksi kaukaa katsomaan itseaan niin, etta naytti tarran kuuluvan omiin kasvoihinsa. En vain muistanut ottaa kuvaa peilista..
              Vessan seinalla oli myos mitta, jossa oli eri kuuluisuuksien nimet ja pituudet merkittyina, jotta pystyi katsomaan ketka olivat itseaan pidempia tai lyhempia. Itse suurisuisena olin todennut Madonnan olevan mua paljon lyhempi. Mutta hupsista, tuli mitattua itseni, ja olin just ja just Madonnan mittainen...
             WC koppien ovissakin oli erilaisia tauluja, missa luki joko nayttelija tai ohjaaja tai muita ammatteja joissa kuuluisaksi paasee. Paljon oli kaytetty vaivaa jopa WC-tilojen viihtyvyyteen.
           

Bussi ajoi Rodeo Drivella, jolla kuuluisuudet ja rikkaat shoppailevat, mutta emme kuitenkaan yhtaan julkkista bonganneet. Olisin halunnut nahda Adam Lambertin suomalaisen poikaystavan Sauli Koskisen ihan vain siksi, etta olisi ollut hirmu hauskaa kayda vaihtamassa pari sanaa suomeksi kyseisen henkilon kanssa. (ja myohemmin luin netista, etta kyseinen pari olivat olleet illalistamassa West Hollywoodin alueella. Olisivat voineet minullekin asiasta ilmoittaa, jotta olisin paassyt toteuttamaan hyvantahtoisen suunnitelmani.)
Menimme myos Santa Monican rannalle kuvailemaan ja ihailemaan isoa ja kaunista rantaa. Ainoa miinus kuitenkin oli, etta lahella ei ollut yhtaan Starbucksia, ja ainoa ehdokas latten ostoon oli ylihinnoiteltu.
Kun nousimme takaisin bussiin, saimme vasta sitten kuulla, etta kyseinen ranta on kuuluisa siita, etta siella on kuvattu Baywatch-sarja. Olimme todella hammentyneita kuullessamme sen, silla kukaan meista kolmesta ei tiennyt sita. Ei voi sanoa kuin, Baywatch ranta-CHECK!  Lauanaina menimme nukkumaan jo klo10. Olimme vain niin vasyneita. Vaikka hyvin jaksoimme kulkea ja ihmetella paivan.

Sunnuntai aamuna lahdimme taas 9.55 bussilla liikenteeseen. Vuorossa oli DownTown ja China Town. China Townissa jaimme pois kyydista ja kiersimme kolme tuntia, ennen kuin kapusimme takaisin bussin kyytiin.
     China Town oli mukava. Olin kuitenkin hieman pettynyt, silla San Franciscon China Town on iso toisin kuin Los Angelesin China town. LA;n China Town kattaa vain pari korttelia. Ja oli mukava saada kiinalaista ruokaa!
     Harmitti vahan, ettemme olleet jaaneet bussista alunperin pois vasta muutaman korttelin paassa, silla siella olisi ollut pari live musiikki paikkaa puistossa. Naytti hauskalta, kun bandi soitti ja ihmiset tanssivat hyvassa tunnelmassa. Mutta emme sita olisi voineet tietaa etukateen. Jalkiviisaus on ihmeellinen asia!
China Townista bussi suunnisti downtowniin. Keskusta oli hyvin erilainen kuin Hollywoodin alue. Keskustassa oli siistia, ja korkeat toimistorakennukset ymparoivat maisemaa. (Starbucksejakin olisi ollut joka kadunkulmassa.) Parin korttelin paassa ydinkeskustasta sijaitsi Broadway-katu, jolla riitti erilaisia puoteja ja kauppoja joihin olisi ollut mahtava tutustua paremminkin. Ja suoraan Broadwayn lahella olisi ollut toinenkin katu, mista olisi loytanyt muutakin kuin turisti roinaa. Ei vain enaan ollut aikaa jaara kiertamaan, silla olimme jo paivan viimeisessa bussissa.

Sightseein bussien liput olivat muuten hyvin erikoiset. Lippuna toimi normaalin nakoinen valkoinen kuitti. Siina kylla oli kaikki tiedot mita tarvittiin. Kuitenkin bussiin paasi, kun vahan heilautti kuittia, eika kuski pienta paperinpalaa koskaan sen tarkemmin katsonut. Eli perjaatteessa busseissa olisi voinut kulkea ilman minkaan nakoista ongelmaa milla tahansa kuitilla.

Sunnuntai-iltakin sujui rennoissa merkeissa. Kavimme syomassa illallisen hostellin lahella olevassa kuppila-kahvila-ravintola-leipomo paikassa (en oikeesti tieda paikan nimea tai oliko se kahvila vai ravintola vai mika), joka oli auki vuorokauden ympari. Soimme ravintola/kahvilan puolella lampoiset ateriat, ja paatimme myymalan puolelta ostaa juustokakut jalkiruoaksi. (oli erittain hyvaa juustokakkua suklaa paallysteella).
            Oli muuten tappavan hidas palvelu siella! Muutenkin tuntui, etta tarjoilija oli epakohteliaan oloinen. Toki han saattoi olla vasynyt, silla kello oli ainakin yhdeksan illalla.
            Aterioitamme odotellessa kulutimme aikaa jutellen, ja nauraen kovaan aaneen, joka varmasti hairitsi muita asiakkaita. Julia myos alkoi ihmettelemaan niita pienia purkkeja, joita sailytetaan lampoisessa, jotka sisaltavat maitoa kahvia varten. Julia alkoi asetella niita uudestaan sille lautaselle, jolla ne olivat meidan poydassa esilla yrittaen saada ne jarjestelmallisesti. Joka kerta kuitenkin yksi kriittinen purkki puuttui taydellisyydesta. Lopulta kasasimme yhdessa niista kaksikerroksisen pyramidin. Julian nostaessa lautasta takaisin paikalleen, han onnistui pudottamaan yhden omaan vesilasiinsa. Taas nauroimme. Ja erittain kovaan aaneen. (ihme ettei meille sanottu  mitaan siita.)
            Pyoritellessaan kasissaan pienta purkkia Julia alkoi pohtia, maistuuko se todella maidolta, vai joltain muulta. Pakkohan se oli testaa. Hienostuneesti Julia avasi purkin ja maistoi hieman. Ester oli nopea, ja sai taltioitua kuvan tilanteesta. Ja taas nauroimme kovasti, silla Ester onnistui ikuistamaan mainion ilmeen. Lopulta kaikista meista saatiin kuvat, kun maistoimme pienesta purkista kahviin tarkoitettua maitoa.

Maanantaina oli jo aika suunnata taisin kohti kotia. Kirjasimme itsemme hostellista ulos jo aamu yhdeksalta, kasasimme itsemme autoon, ja suunnistimme kuuluisalle Hollywood-merkille. Taysin merkin juurelle emme paasseet, mutta tarpeeksi lahelle. Kavelimme hieman jonkinlaista reittia ylospain. Ja kaupunkiin nahden olimme todella korkealla. Nakyma kautungille oli kaunis. Harmitti vain, etta pilvisyyden takia ei saanut maisemaa ikuistettua.
              Siella, minne parkkeerasimme auton ja lahdimme kavelemaan olisi voinut vuokrata hevosia. Olisi ollut hauska ratsastaa Hollywood-merkille. Olisi ollut ikimuistoista. Emme hintoja kayneet kysymassa, mutta se olisi kuitenkin ollut liian kallista meidan budjeteillemme. Eli jos vain viela eksyn Los Angelesiin pain, niin varmasti kayn ratsastamassa siella!

Hollywood merkilta lahdimme autoilemaan kohti kotia. Julia  halusi paasta Malibussa kaymaan, ja me kaikki halusimme paasta Starbucksiin. Reittimme vei jonkinlaisen vuoristoalueen lapi. Jossain huomasin kyltin joka sanoi jotain national mountins-park tapaista, mutta en sen enempaan kerinnyt nakemaan. Maisemat olivat henkeasalpaavia (vaikka henkeasalpaava-sana on kliseinen ja jotenkin typera, se kuvaa taydellisesti maisemaa)

Beach in Malibu <3

Malibun rannat nahtyamme tielta kasin, aloimme metsastaa lahinta Starbucksia. Onneksi ihana GPS kertoi meille lahimman ja saimme juomamme. Siita suuntasimme rantaa pitkin vievaa tieta pitkin takaisin jonkin matkaa etelaan pain. Itseasiassa paadyimme Santa Monicaan asti (eli Baywatch-rannalle asti!) kun emme kiinnittaneet huomioo kuinka paljon ajoimme. Kaannyimme ympari ja suuntasimme takaisin Malibuun. Siella parkkeerasimme tienvarteen ja menimme kavelemaan rannalle. Julia oli jattanyt autoonsa beach-lentopallon, joten otimme sen mukaan evaiden lisaksi.

Silla kohtaa rantaa oli vain yksi lentopalloverkko, joten Julian kanssa innostuimme lyomaan palloa verkon yli. Molemmat laahatimme ja nauroimme kuinka huonokuntoisia olemmekaan. Saimme myos Esterin houkuteltua mukaan pienen suostuttelun jalkeen. Oli hauska vain riehua ilman huolia.
             Pelatessamme kaksi lokkia innostui meidan evaista (sipseista) ja nokkivat meidan pussia tyhjaksi. Onneksi huomasimme sen, ja haadimme lokit pois. Ester laittoi takkinsa pussin paalle, mutta lokit yrittivat silti viela saada hiukopalaa meidan kustannuksellamme. Hetken vahdittuamme tavaroita, jatkoimme pelaamista. Kuitenkin taidokkaiden lyontien ansiosta pallo paatyi karkaamaan mereen asti, vaikka kuinka yritimme juosta pallon peraan. Koska pallo oli marka, pidimme taukoa, ja menimme vain istuskelemaan ja syomaan sipsia ja nauttimaan olosta.
              Pari ankkaa jopa uskaltautui lahelle, kun Julia soi evaitaan. Ankat olivat jopa niin rohkeita, etta nappasivat leivanpalan Julian kadelta. Lopulta ankat onnistuivat nappaamaan koko leivan, ja Julia jai nuolemaan nappejaan menetettyaan valipalansa. Tilanne vain oli todella koominen, silla Julia oli hetke aijemmin onnistunut pudottamaan munkkinsa rantahiekalle, vaikka munkki oli tukevasti kadessa. Julia siis onnistui syottamaan kaikki evaansa lokille tai ankoille.
              Loikoiltuamme, menimme kahlaamaan mereen ja kuvailemaan toisiamme ja maisemia. (8paivaa vanha tatuointini ei vain kauheasti kahlaamisesta innostunut ja osoitti mieltaan kirvelemalla vahan.) Annoin kamerani turvaan Esterille, silla sain hienon idean ottaa vauhtia ja hypata veteen tasajalkaa (farkut jalassa). Arvata saattaa, etta farkut kastuivat. Julia innostui ajatuksesta, ja halusi saada yhteiskuvan kun hyppasimme samaan aikaan veteen. Vaati ainakin nelja yritysta ennen kuin saimme onnistuneen kuvan. Sen jalkeen Ester ja Julia tekivat saman, kun mina kuvasin. Julia jopa innostui kastautumaan kokonaan meressa! Mereen hyppimisen jalkeen Julia halusi tehda parit Cheer-hypyt kanssani. (Julia kanssa harrastanut cheerleadingia). Naurua riitti taas, kun kuvien ajoitus ei ollut mita parhain ja hypyt eivat taysin sahellyksitta sujuneet.
              Emme enaan lentopalloa pelanneet, koska olimme pakon edessa lahte jo suuntaamaan kotia kohti. Autolla kuitenkin vaihdoimme vaatteet. Oli pakko saada kuivaa vaatetta paalle. Itseasiassa Ester joutui jopa auttamaan minua, silla en saanut itse farkkujen lahjetta pohkeen yli nilkkaan. Saimma myos jannittaa poliiseja, silla vaatteiden vaihtaminen julkisen tien varressa olisi varmasti riittanyt syyksi julkiseen siveettomyyteen ja sakkoihin sen johdosta.

Olimme jo valmiiksi paattaneet ajaa kotimatkan rannikkoa pitkin. Oli todella hienoa katsella merta pitkan aikaa. Emme kuitenkaan kauaa kerenneet ajaa, kun Esterin kanssa kaskimme Julian pysayttaa tien sivuun. Ykkos tien varrella on paikka, jossa tien toisella puolella on meri ja toisella puolella jyrkanne, joka on muodostunut rantahiekasta. Pakko siita oli saada kuva ja lopulta paatin, etta ylos oli kiivettava. Otimme 3-4 askelta ja olimme kulkeneet noin parhaimmillaan 30-40cm ylospain. Tuli pohdittua monesti, etta liikunko ollenkaan, vaikka kovasti askeleita otankin. Itseasiassa, taisimme kiiveta rinnetta ylos sen jyrkimmasta kohdasta. Julia yritti kesken kiipeysvaiheen laskea jonkinlaisella lasten lainelaudalla alas, mutta liukuri-idea ei toiminut..








































Loppumatkan ajoimme suoraan kotiin, ilman suurempia pysahdyksia. Vessatauot oli pakko saada, ja kerran haimme lisaa kahvia Starbucksista. Eika radio vielakaan suostunut yhteistyohon meidan kanssa. Kun aurinko lasi, otimme vasta silloin Esterin iPodin kayttoon kuunnellen musiikkia soittimen omista kaijuttimista, ja laulaen hyvia biiseja. Itseasiassa Esterin iPod nimettiin jo menomatkalla iSomething;ksi, silla ensin emme Julian kanssa olleet varmoja, oliko se iPod vai iTouch vai jopa iPhone. Joten soittimen nimi oli koko matkan iSomething.

Yhteensa Road Tripin bensoihin kului vain 120 dollaria. Eli 40 dollaria yhdelta hengelta. Ei siis ollut kallista.

Tasta kuvasta vanhan nakee korkeuseroa, kun edelliset kuvat ovat hieman
huonot kuvaajan taidoista johtuen!

Yleisesti hostellimme oli todella mukava. 50dollarin maksuun kuului aamiainen. Ja jopa lauantai aamuna sisaan kirjaamisen jalkeen olisimme saaneet menna aamiaiselle, jos olisimme halunneet. Ei se aamiainen hieno tai pramea ollut, vain muroja tai puuroa ja paahtoleipaa. Mutta aamiainen kuitenkin.
             Hostelli oli tarkoitettu nuorille reissaajille, joten nuorisoa oli aikalailla ympari maailman. Ja kaikki olivat kohteliaita. Sunnuntai-aamuna aamiaiselle mennessa kaikki moikkasi reippaasti, vaikka ei aikaisemmin oltu tavattu.Itseasiassa kun olimme kirjaamassa itseamme sisaan, joku utelias poika luki passini kannesta kansalaisuuteni ja totesi puoliksi itsekseen "Finland.Cool." Myos henkilokunta oli puheliasta. Itseasiassa liian puheliasta aamuhetkiin. Mutta mukavia ihmisia he kuitenkin olivat!
                Ensimmaisena yona meidan huoneessa oli meidan lisaksi yksi, ja tokana yona kolme. Mutta kuitenkin oli mukavaa ja aina huoneeseen tullessa tervehdittiin reippaasti.
                Yleisissa tiloissa oli myos tietokoneet vapaasti kaytettavissa. Hammastyin kovasti, kun huomasin tietokoneiden olevan Applen koneet. En vain ole vielakaan sisaistanyt, kuinka Apple vain on todella suosittu Amerikassa (,tai sitten ma vaan pidan Applen tuotteita tosi kaalliina ja hienoina, etten luottaisi yleiseen kayttoon niita).
                 Pelattiin itseasiassa vahan pingistakin Julina kanssa sunnuntai-iltana yleisissa tiloissa. Pallo lenteli koko ajan kaikkia muita pain. Ei melkein naurultamme saatu anteeksi pyydettya kun pallo osui puolueettomaan.

Ainiin, ja Julia nimitti yhta katua ulkonakonsa vuoksi Ghettoksi. Myohemmin kuitenkin selvisi bussin selostuksista, etta kyseinen katu on oiva paikka bongata kuuluisuuksia myos!
Our ghetto was a grat celebrity spot!

If somebody would have told me a year ago that I would do a roadtrip to LA with two girls from Germany and Spain, I would have never believed it. It was a great trip!

Talla kertaa Twighlightin laatta oli kadussa!
Ja sattumalta loysin!

En olis kuvaa muuten laittanut, mutta tasta kuvasta tulee mieleen, kuinka saimme ilmaiset jaatelot tuolta Disnyn myymala/ruokalasta ilmaisiksi jaatelot. Joku nainen halusi saada itselleen viisi pinssia, mutta ei halunnut syoda kuin yhden jaatelon, eli me tytot, nainen, ja hanen ystava soimme jaatelot. Pinssin sai vain, jos osti Sunday-jaatelon.

Maailman kallein liike! Rodeo Drivella.

BAYWATCH BEACH!!!! In Santa Monica

Oli pakko nappaa kuva, silla tuli mieleen poliisiautosta rannalla Baywatch-sarja.
Vaikka sillon en edes viela tiennyt olevani kyseisella rannalla, jolla Baywatch on kuvattu.

Tyrsky.

Toi lokki tallusteli mun kuvaamisen edessa ainakin 10 minuuttia. Melkoisia linssiluteita Los Angelesista loytaa!

Teach art!
Ghetton varrelta.

Meidan Ghetton varrelta.

Matkalla China Towniin.

Tiesitteko, etta Los Angelsissa on Nokia Plaza?
Nyt tiedatte! Ja Aluetta koristaa SUURI Nokia-Led Taulu!

In Malibu!
Toiseen suuntaan mennessa olis saanu uida.

Ku alko ottaa liian koville kiipeaminen,
oli hyva tekosyy pysahtya kuvaamaan!

Toinen tekosyy!
Maisemat oli kylla oikeasti kauniit.

Ja oliha muistoks ostettava itelle avaimenpera, missa luki Hollywood Diva, ja rumpukapulat Hard Rockista!

Finally, The Golden Gate Bridge!

Golden Gaten saavuttamiseen meni vain viisi kuukautta. Tarkalleen sanottuna nelja paivaa alle viisi kuukautta. Aika voittaja fiilis, kun vihdoin legenaarisen ja kuuluisan sillan naki. En vain paassyt viela siltaa ylittamaan. Eli taytyy viela suunnata takaisin. Haluan paasta kuvaamaan ja kavelemaan sillan paalle.

Silta ei ollut pettymys. Pain vastoin. Oli hienoa kuunnella merta ja katsella auringossa kylpevaa siltaa. Alueella oli lisaksi yllattavan vahan turisteja. Tai olin odottanut isompaa turisti ryntaysta. Sen sijaan paikallisia lenkkeilijoita ja koiran ulkoiluttajia oli ruuhkaksi asti.

San Franciscon bussiyhteydetkin ovan maailman helpompia. Ja vaikka lipuissa on voimassaolon aikaraja, ei kuskeja todellisuudessa kiinnosta tarkistaa lippuja kunnolla, vaan riittaa etta heilautat lippua vahan, ja paaset bussiin ilman uuden lipun ostamista! (bussilippu maksaa 2dollaria)

Toi ranta oli hauska leikkikentta!
Oli mukava, kun kukaan ei kattonu kieroon, kun karrynpyoria tehtiin!

Downtown<3

Nyt jo tajusin, kuinka paljon tulen kaipaamaan takas kun jaljella on vain kotiinlahto.

Bussipysakin kyltti. Tata kylttia etsittiin ja kovasti.
Kysyttiin jopa neuvoa ohikavelevalta naiselta, joka tyynesti sanoi meidan olevan jo pysakilla.
Kuka oikeesti maalaa noin huomaamattoman pysakkimerkin??

Jollain ollut todennakoisesti tylsaa bussimatkallaan...