Rock climbing!!

Julia ja Katherine.

Ekan kerran ikina, paasin kokeilemaan kalliokiipeilya (tosin sisatiloissa) ja oli aivan mahtavaa! Tilaisuuden teki paremmaksi jopa se, etta koko lysti oli ilmaista silla Julia tunsi sielta yhden tyontekijan. Mukana oli Danny ja Katherine myos. Kaikki kerkesi kiipeamaan kolme kertaa, paitsi Katherine, jonka kiinnostus loppui toisen kerran jalkeen.

Itse harrastin turhautumista. Danny naytti luontevalta apinalta kavutessaan ylospain seinaa pitkin eika Juliallakaan tuntunut olevan suurempia ongelmia. Noh, molemmat ovat minua pidempia. Rock climbing on pitkalti kiinni tekniikasta ja pituudesta, niinkuin se tyontekijakin sanoi. Jouduin tekemaan aivan ihmeellisia venytyksia yltaakseni seuraavalle tartuttavalle mohkaleelle. Ensimmainen suoritus meni loistavasti, mutta toisella ja kolmannella kerralla jouduin luovuttamaan, kun en vain yksinkertaisesti ylttanyt yhdellekaan tartuttavalle mohkaleelle seinalla. Otti paahan. Ja pahasti. Vaikka yleisesti ottaen oli kivaa. Paadyin myos keinumaan turvavaljaiden varassa, vaikka sellainen oli kiellettya. Viistosta seinasta pudotessa vain sai mukavan vauhdin, enka saanut kiinni tukevasti mistaan pysayttaakseni itsea.
Harmi ettei korkokengista olisi ollut apua seinaa pitkin kiipeillessa, muuten ne olisivat taydelliset lisaa pituutta antavat jalkineet!

Kiipeilyn jalkeen suuntasimme Julian asunnon yhteydessa olevalle uima-altaalle rentoutumaan. Menimme kaupan kautta, ja raahasimme mukaamme juotavaa ja vahan naposteltavaa. Altaalla seuraamme liittyi myos Phuc.

Meikit naamassa paatin, etten sukella tai muutenkaa kasvoja kastele. Julia yritti upottaa minut veteen

Luontainen apina seinalla!
Danny.

epaonnistui, mutta hetkea myohemmin en pystynyt valttymaan Dannyn lapsellisuudelta heittaa minut ilmaan. Han vain kiersi kadet vyotaron ymparille ja heivasi kauniissa kaaressa minut veteen. Edes epatoivoinen EEEIIII huuto ei antanut armoa. Onnistuin kuitenkin jotenkin sailyttamaan meikit naamassa.

Intouduimme myos Julian kanssa hartiaseisontaa tekemaan, ja jopa Danny halusi kokeilla samaa. Danny naureskeli aikaisemmin minun keskittynytta ilmetta Julian mennessa hartioille, mutta joutui myontamaan myohemmin Julian olevan erittain heiluvaa sorttia hartioilla seistessa.

Ammeen syvapaaty oli viisi jalkaa syva. Eli minun ollessa syvassa paadyssa oli pinnalla vain paa, kunhan vain seisoin varpailla. Danny sai hienon vitsin aikaan, kun oikein kuuluvasti ihmetteli mihin mina katosin, Ja hetkea myohemmin oikein iloisesti totesi, "siellahan sa oot, en meinannu naha sua". Kostoksi roiskin vetta hanta kohti, ja paadyin taas lentamaan kauniissa kaaressa veteen. Siina valui meikit kauniisti pois. Eipa tarvinnut enaa valttaa sukeltamista.

Ja mina

Illemmalla viela jatkoimme matkaa Dubliniin syomaan, missa Phuc ja Danny pakottivat minut syomaan vastusteluistani huolimatta. (Ei vain ollut nalka.) Matka jatkui viela Danvilleen, missa paadyimme paikkaan nimelta Pete's, missa Julia yrittaa saada suoritetta Beer-challengen. Ideana on juoda 100 erilaista olutta ja palkkioksi saa nimensa seinalle. Julia ei edes pida oluesta, mutta nimi seinalla kuulemma houkuttelee liikaa!

Toukokuun 9.

Piti hakea Kyle koulusta. Unohdin. Eija tuli kotiin ja ihmetteli eiko Kylella ollut aikainen aamu. Kiltisti vastasin etta eeei kun normaali paiva. Sitten se pamahti tajuntaan. Damn. Noh, onneksi Eija haki Kylen kotiin.
Voin sanoa, etta Kylla havetti. Ja Kyle oli hieman katkeran kuulonen kun parahti minun unohtaneen hanet...

Myohemmin Kylella oli play date. Eijan piti vieda hanet heti toista paastyaan. Eija jai kuitenkin toihin kiinni. Kyle, raukkaparka, luuli aitinsakin unohtaneen..

Ei aina voi onnistua. Eika edes joka kerta.

Baseball

Miks tolla takimmaisella taytyy olla
pikkutakki paalla??

Jos jenkeissa pitaa jotain kokea, tarkeimpia kohteita ovat urheilutapahtumat. Amerikkalaisen jalkapallon ja jaakiekon paasin kokemaan, joten osittain ajanpuutteen ja rahattomuuden vuoksi olin jo puolivahingossa unohtanut baseball matsit. Kuitenkin Chris onnistui yllattamaan eras kaunis paiva toukokuun alussa, kun hain hanet kotiin. Yksi hanen asiakkaistaan oli antanut hanelle kaksi vapaalippua illan otteluun. Eli noin parin tunnin varoitusajalla Chris kysyi jos minua kiinnostaisi menna matsiin, muuten liput olisivat lentaneet kauniissa kaaressa roskakoriin. Yritin saada Chrisia seurakseni, mutta oli kuulemma hanelle liian myohaista lahtea matsia katsomaan kun olisi halunnut olla siella paljon aikaisemmin valmiina.

Meinasin antaa illan matsin jaada valiin, mutta baseball+ilmaisliput+roskakori yhdistelma sinkoili ajatuksissa hairitsevasti, joten paatin antaa niille mahdollisuuden. Kavereissani onneksi on yksi, joka lyhyella varoitusajalla lahtisi vaikka kuuhun, jos tilaisuuden saisi. Soitin siis Julialle, joka asian kuullessaan sanoi soittavansa minulle viiden minuutin kuluttua uudestaan tietaessaan voisiko lahtea.
Julia soitti takaisin, ja innosta hihkuen sanoi mielellaan lahtevansa. Han jopa perui aikaisemmin sopimansa tapaamisen kaverinsa kanssa vain paastakseen San Francisco Giants peliin. (paremminkin siirsi nakemisen myohemmalle).

Puolentunnin paasta tapasimmekin jo BART-asemalla ja suuntasimme iloisin mielin kohti San Franciscoa. Kummallakaan ei ollut tarkkaa  havaintoa miten sinne paasisi nopeiten lyhinta reittia kayttaen. Onneksi kanssamatkustajissa oli paljon oranssin varin kannattajia ja paatimme heita seurata.
San Franciscossa kuitenkin seuraamisemme kohteeksi joutuneet kysyivat satunnaiselta ohikulkeneelta poliisilta suuntaa minne menna. Suhteellisen ironista, etta kaikki menossa peliin, mutta kenellakaan ei ollut tarkkaa tietoa mihin menna. Jopa vanhempi pariskunta tuli kysymaan meilta suuntaa..

Ilman eksymisia loysimme yllattavan helposti (ja nopeasti) perille. Paadyimme jopa ohittamaan ne ihmiset, joita meidan piti seurata...
Areenalla liput skannattiin, ja turvatarkastaja halusi nahda reppuni sisaan. Eihan minulla minirepussa ollut muuta kuin huppari, jota tarkastaja ei edes halunnut tarkemmin katsoa. Olisin siis saanut sisaan mita vain, jos olisin kaarinyt sen paidan sisaan. Selkeasti siis turvatarkastuksen priimaluokkaa!
Ostimme myos Julian kanssa omat GIANTS t-paidat, kun alennuksella sai 10dollaria kappale. Sulauduimme loistavasti oranssi-mustaan massaan.

Maskimies huudattamassa SF faneja.
"right side yells GO and left side yells GIANTS!"

Pelin tiimellyksessa ajatukset olivat epauskoisia. Aito amerikkalainen baseball peli, jota en uskonut kokevani. Kentta oli taydellisesti sama kuin elokuvissakin. Yleiso hurrasi minka kykenivat ja fiilis oli hyva. Vaikka molemmilla, Julialla ja minulla tuntui kuola valuvan aina kun naki yleison keskella kulkevan myyjan hod dogien kanssa. Myoskin ilman viilentyessa alkoi mieli kaihoisasti ajatella GIANTS-sormikkaita, joita naki muilla yleisossa istuvilla, ja hyvin tarkkaan kritisoimme t-paita valintaa kun jotain lampostakin olisi voinut ostaa.
Pyysimme erasta naista myos ottamaan meista yhteiskuvaa kentta taustana. Maailmassa nakojaan on ihmisia, jotka eivat ymmarra kameran kaytosta mitaan, silla reippaasti nainen zoomasi niin paljon, etta kuvassa nakyivat vain minun ja Julian kasvot. Jes, juuri sellaista kuvaa kaipasimmekin. Kuvaa katsoessa ei meinannut nauruun tikahtumisesta tulla loppua...

Eika GIANTSien kotiareenassakaan ollut valittamista. Istuimme korkealla, ja olisi voinut luulla sen olevan liian korkealla, mutta sielta naki taydellisesti koko kentan ja pelitilanteet. Ja kun hitaasti juoksevia pelaajia ei jaksanut seurata, kykeni katsella merelle, joka ennen illan hamartymista oli valkoisenaan purjehtijoista.

Suurin osa oli jo lahtenyt, kun keksin kameran olemassaolon

Taytyy kertoa, etta GIANTS havisi. Se ei kuitenkaan lannistanut hyvaa kokemusta ja kotiin pain suunnatessa oli kiva marssia keskella autotieta, kun yleisomassa valtasi kadut, eika autoille jaanyt tilaa liikkua.

To the lake!

Julian minikokoinen ketsuppi ja tabasco.
Tabasco riitti Julialle vain yhteen hod dogiin, kun reilulla kadella
ruokaansa maustoi!

Veljen vierailun jalkeen heti seuraavana viikonloppuna suuntasimme viettamaan aurinkoista viikonloppua jarvelle. Ja koska taidamme olla tapoihimme jamahtaneita pahemman kerran, tapasimme koko porukan kanssa ensin tutulla ja turvallisella Starbucksilla. Sielta jatkoimme matkaa niin, etta kaikkien oli tarkoitus kayda kotonaan hakemassa kertakaytto astioita ja muuta tarvittavaa, jos sellaista vain olisi. (kaikki mukaan mika vaa irtoaa vietavaksi). Itse jouduin sanomaan, ettei meilla kotona ole mitaan mita voisi kayttaa, kun Eija reippaana naisena pitaa kaiken kertakayttoisen yleensa mokilla, kun vain siella sellaisia asioita tarvitsee veneelle mennessa. Olin jo henkisesti valmistautunut ankeytymaan taydempaan Pleasantoniin menevaan autoon, mutta Julia kuitenkin nappasi  minut hanen, Phucin ja Katherinen mukaan. Tuli erittain mukava fiilis, kun paasin heidan porukkaan mukaan.

Kaupassa tuntui, etta kaikilla oli omat mielipiteensa mita halusi syoda. Sen vuoksi ostimme vahan kaikkea alkaen kanasta paatyen hampurilaisten kautta limuihin ja vissyihin. Phuc haki itselleen olutta ja kysyi jos joku muukin halusi. Itse kysyin jos Phuc ostaisi minulle hard lemonadea. Vastaukseksi sain ensin reippaan myontyvan vastauksen, joka jatkui muminalla virnistyksella hoystettyna. Mumina piti sisallaan ihmettelyn, miksi sellaista tyttojen juomaa halusin. Oli pakko kysya, josko Phuc oli jo tajunnut, etta olen tytto..

Kun vihdoin saimme kaupan taaksemme ja paasimme jopa jarvelle asti, oli ensin tyon ja tuskan takana loytaa vapaa poyta, jonka yhteydessa oli grilli. Kun saimme tavarat alas, porukka jakautui kahtia. Toinen puolisko lahti palvomaan aurinkoa, kun loput odottivat malttamattomina kuolalammikoissaan ruoan valmistumista. Phuc sai kunnian toimia grillimestarina, eika pettanyt odotuksia.

Syomisen ja loputtoman lohoilyn ja ratkiriemukkaiden vitsien jalkeen kerasimme tavarat, ja suunnistimme rantaa kohti, vieden osan tavaroista takaisin autoon. Jarvi oli hienossa paikassa, kukkuloiden valisessa solassa. Eika ihmisiakaan ollut runsaasti, vaikka paiva oli kaunis. Rantakaan ei ollut tavanomainen hiekkaranta, vaan ranta koostui pyoreista kivista, joiden halkaisija oli puolesta sentista senttiin. Ei siis loytanyt paivan paatyttya hiekkaa paikoista, josta sita ei halua loytaa...

Lukuunottamatta yhta, kaikki uskaltautuivat veteen asti uimaan. Vesi oli kylmaa. Tai suomen lampotilojen mukaan lamminta, mutta kuitenkin. Kylmaa. Kylla veteen kuitenkin tottui, kunhan hetken malttoi vedessa olla.
Itsella ei ollut ongelmia veteen uskaltautumisen suhteen. Julia reippaana tyttona tyonsi juosten minut veteen, yrittaen kaataa.  Phuc ihmetteli Julialle, miksi teki niiin. Julia vain totesi, etta tietaa voivansa minulle tehda sen, jos haluaa. Hieno perustelu..

Julian kanssa jaamme cheerleader menneisyyden, joten intouduimme kokeilemaan onnistuisiko hartiaseisonta vedessa. Phuc oli vierella ja hanen ilmeensa oli nakemisen arvoinen, kun han ihmetteli aaneen mita teimme, ja olimmeko aivan tosissamme. Parin yrityksen jalkeen havahduin siihenkin, etta rannalla olijatkin seurasivat tekemisiamme. Viimeisella, eli kolmannella yrityksella onnistuimme hartiaseisonnassa, ja oli mukava fiilis. Paitsi etta.. Julian tullessa alas, han vain kaatui huoletta veteen, mutta kaatuessaan, hanen onnistui luiskauttamaan bikinieni ylaosan pois osittain paaltani. (toivottavasti kukaan ei nahnyt.) Phuc oli vaihteeks erittain hammentyneen nakoinen kattoessaan meita, kun Julian kanssa olimme tikahtua nauruun.

Oli onnistunut paiva!