Home alone -agin

Neljas huhtikuuta jouduin taas viettamaan muutaman paivan yksin kotona. Koska elamassani on aivan liikaa muuttujia, jouduin katkeran kateellisena jaamaan kotiin kissojen kanssa, kun Chris, Eija ja Kyle suuntasivat viikoksi Hawajille.
Eija otti tilanteen muuten rauhallisesti paitsi, etta han kysyi vahintaan viikon verran paivittain ennen lahtoa mita ruokaa han voisi tehda minulle valmiiksi jaakaappiin. Ei meinannut millaan uskoa, ettei hanen tarvitsisi murehtia jaakaapin sisallosta. Varsinkin kun han kertoi jattavansa yhden luottokorteistaan minulle ruokaostoksia ja bensaa varten.
Chris sen sijaan parii paivaa ennen kierratti minut ympari talon selostaen mita minun piti tehda aamulla ja mita illalla. Paivaa ennen lahtoa Chrisin kotiin tullessaan hanella oli erittain levea hymy kasvoillaan. Reippaana "isana" han oli tyoaikanaan tehnyt pienen muistilistan minulle, mita minun pitaisi muistaa tehda. Oli myos lisannyt pari kohtaa sen varalle, jos vaikka minulla olisi tylsaa.

Koska muut olivat reissussa paasiaisen yli,
Eija.. Eikun paasiaispuppu jatti minullekkin
oman yllatyksen!

Chrisin, Eijan ja Kylen lento lahti San Josesta. Minulle he vain ilmottivat, etta saisin toimia kuskina heille mennessa ja tullessa. Koska en ole ajellut taalla aikaisemmin muualla kuin Pleasanton-Dublin valia, oli kaikki muu alue minulle aivan hepreaa ja kysyinkin Julian GPS;n lainaan.
Kohti lentokenttaa lahdimme aamulla kello kuusi. (herasin itseasiassa erittain ajoissa, silla kofeiininarkkarina tarvitsin heraamista varten ison kupillisen Starbucks kahvia.) En tieda olisiko Chris oikeasti halunnut ajaa, mutta ilmotin reippaasti menomatkan istuvani takapenkilla puoli unessa, joten hanella ei ollut vaihoehtoja. Heti alkumetreilla Chris intoutui tutkimaan GPS;aa. (miks ihmeessa Chrisilla ei ole omaa?) Eija ei vain ollut kauhean ilahtunut, kun Chris ajamisen lomassa viritti laitetta standiin ja etsi kohdetta, mihin olimme menossa. GPS toimi taydellisesti koko matkan lentokentalle San Joseen.

Lentokentalle paastya ja auton pysahdyttya hyppasin kuskin paikalle, saadin GPS;n ohjaamaan minut kotiin ja toivotin heille hyvaa matkaa kaskien heidan ilmottaa kun perille paasevat.
Chris neuvoi ottamaan heti ensimmaisen mottoritien pohjoiseen pain. GPS oli erimielta. Olin GPS;n kanssa samoilla linjoilla, silla Chrisin neuvoman mottoritien ramppi oli erittain ruuhkautunut. Suuntasin iloisin mielin GPS;n kertomaan suuntaan jattaen taakseni ruuhkautuneen rampin hieman vahingoniloisena. Vahinko kuitenkin sattuu aina omaan nilkkaan. Heti rampin jalkeen GPS totesi yhteistyohalunsa loppuneen ja ilmoitti, ettei voisi enaan laskea reittia. Sen jalkeen sain lukea, etta yhteys katkesi satelliittiin. Syotin uudestaan osoitteeni laitteeseen tuloksetta. Yritin ainakin viisi kertaa, ennen kun uskoin GPS;n todella pettaneen minut. En voinut uskoa tilannetta. Vasta silloin tajusin unohtaneeni teknisen laitteen hurmiossa kayda Google Mapsista kattomassa reittitietoja. Teki mieli itkea. Sen jalkeen halusin panikoida. Myoskin kavin sekalaisen skaalan tunteissa nauramisesta huvittuneisuuden kautta epauskoisuuteen. Halusin uudelleen itkea samalla panikoiden. Pitkan kiroilemisen jalkeen jatkoin matkaa. Jostain syysta olin vilkaissut seuraavan tien nimen mille piti kaantya joten oli pieni haisu minne piti suunnata.
Ajoin kyseista tieta ainakin 10minuuttia. Yritin olla viisas ja jarkeilin kiroilun valissa, etta molemmilla puolillani oli aivan pakko sijaita moottoritiet. Ja koska en halunnut menna Chrisin ohjaamalle moottitielle (koska se oli ruuhkainen) kaannyin oikealle. En edes katsonut mille tielle kaannyin ja ajoin sitakin tieta noin 15 minuttia, jonka aikana ohitin universityn ja monta poliisia. Kun uskoni oli jo romahtamassa tuli moottoritien kyltti vastaan ja juhlin suurin elein moottoritien loytymista. Kavi hyva tuuri, etta tie kulki etela-pohjoinen suunnassa, silla ainoa neuvo minulla oli suunnata pohjoiseen.Jonkin aikaa ajettua moottoritie haarautui. En tieda oliko Onnetar matkassa, mutta tunnistin Sacramento nimen ja muistelin sen olevan oikeaa suuntaa matkallani kotiin.
Selvisin loppujen lopuksi kotiin. Enka edes eksynyt. Ja toivottavasti viela tulen muistaan, ettei teknisiin laitteisiin ole luottamista. Google maps on kaveri!

Toi suklaa oli hyvaa. Kummallisesti sisalto katosi kahdessa paivassa.
Ja nyt on oma Hawaii-paita kanssa!
Eija kuulemma kysyi Kylelta, mista varista pidan. Ja Kyle tiesi!

Olin suunnitellut paljon tekemista, jottei tulisis tylsaa yksin ollessani. Kuitenkin samana paivana, kun olin reissaajat vienyt, sain aivan kamalan kurkkukivun, joka vain paheni iltaa kohden.
~Muut lahtevat Hawajille, mina tulen kipeaksi~

Epailen kuitenkin vahvasti, etta seuraavan paivan baarireissulla ei ollut parantavaa vaikutusta sairasteluun. Vesilinjan sijaan olisi varmaan pitanyt hukuttaa bakteerit alkoholiin ja desinfioida elimisto.
Perjantai iltana kavin leffassakin ja istuskelin vahintaan tunnin ulkona kavereita odottaen. (ei muistanut kertoa, etta kohtaamispaikkana olisi toiminut viereinen Starbucks, josta minakin hain kahvin)
Lauantaina olo sitten olikin kahden valvotun yon jalkeen sellainen, etta olisi jyran alle jaanyt. Taisinkin kyseisen paivan viettaa Skypessa aidille valittaen olosta, vain valittamisen ilosta. En kylla vielakaan ymmarra, miksei aiti suostunut tulemaan hoitamaan minua tanne.

Hakiessani Chrisia, Eijaa ja Kylea Oaklandin lentokentalta, matka meni reippaasti ilman kommelluksia, vaikkakin ilman GPS;aa, silla se petti  minut taas. Loysin kuitenkin hyvin perille. Ja jalleen kerran laitoin Chrisin ajamaan, mutta suuntana talla kertaa koti.

Kyle halusi valttamatta, etta mulle tuodaan tuliaisiksi tallainen sandaali!

Olen kylla vakaasti sita mielta, etta Eija ja Chris otti ilon irti omasta kuskistaan, silla epailen vakaasti heidan etsineen halvimmat lennot kissojen ja koirien kanssa lentokentan sijainnista valittamatta...

Homepartyy

Maaliskuun viimisen paivan kunniaksi suuntasimme tyttojen kanssa jalleen kotibileisiin.
Tallakin kertaa bailut olivat melko kaukana, silla juhlapaikka oli jossain San Franciscon lahella. Eli noin tunnin ajomatkan paassa.
Crase ajoi. Olin jo ennestaan miettinyt, etta han on ihan hyva ajamaan. Tuli kuitenkin lievia epailyksia, kun meinasi toinen auto tulla kylkeen. Crasen onnistui kuitenkin olemaan todella rauhallinen kun tyynesti kaansi ohjausta oikealle samalla hokien shit shit shit shit. En edes tajunnut saikahtaa tilannetta, kun jain hammentyneesti seuraamaan Crasen reaktiota! Kylman rauhalliset hermot, joita ei kaikilta loydy.

Loysimme kuitenkin hyvin perille. Alkuun tuntui, etten ketaan tiennyt sielta. Jossain vaiheessa iltaa kuitenkin tormasi tuttuihin edellisista bileista ja heidan kanssa normaalisti tuli vaihdettua kuulumiset. Myoskin uusien naamojen kanssa tuli juteltua.

Svedka!

Normaalisti esittaydyn lempinimellani JJ, silla tuntuu olevan joskus liiallisen vaikeaa muille sanoa nimeani ja saan hokea ja korjata lausuntaa vaikka kuinka paljon. Kuitenkin yksi kiinnostui kyselemaan mista lempinimi muodostuu, ja han sitten erittain innostuneena alkoi opettelemaan nimeani oikeaoppisesti. Yllattavan hyvin han sen oppi, vaikka Janika nimea yritti moneen kertaan sanoa Jonikana.
Talla kertaa olin ainoa suomalainen. Paikalla oli kuitenkin joku poika ruotsista. Kiinnitin alunperin haneen huomiota, silla hanella oli paallaan t-paita, jota koristi SUURI ruotsin lippu. Ja oli sitten pakko menna kysymaan mista han oli kotoisin. Todennakoisin juomatarjonnan seassa ollut Vodkapullo oli hanen tuomisiaan, silla pulloakin koristi ruotsin lippu!

Ulkona oli myos beer pong poyta. Olin aikonut vain olla sivustakatsoja, ja ymmartaa saannot, kun aikaisemmin en ollut ikina pelannut. Kuitenkin muut paatti, etta pelaamme tiimeissa ja ilman varoitusta olinkin jo pelaamassa. Melkein samantien kun aloitimme pelaamisen alkoi sataa. Kuitenkin pelia jatkettiin hyvalla mielella loppuun asti ja meidan tiimi voitti! Ja mulla taisi olla aloittelijan tuuria mukana suuri kourallinen, silla viidesta heitostani osuin kolmella. Tunsin olevani melko pro-pelaaja.

Suurinta hammennysta kuitenkin aiheutti se, etta Julia joi itsensa poydan alle (tai noh, poydan paalle..). En ollut nahnyt Julialla koko iltana kuin yhden ja saman oluen. Katherine oli tilanteesta kuitenkin viisaampi, ja osasi kertoa Julian vetaneen shotteja kaksin kasin.
Yritin ehdottaa Katherinelle Julian siirtamista pesuhuoneeseen. Julia kun vaikutti poytaa vasten nuokkuen silta, etta milloin vain tulisi oksennus. Ja vain minuuttia myohemmin vahinko tapahtui. Vahingosta muodosti viela isomman se, etta alla oli kokolattiamatto.

Random tilanne kuva..

Sanaakaan sanomatta Katherinen kanssa nostimme Julian ylos ja rynnistimme pesuhuoneeseen. Ihmiset eivat oikein tykanneet kun varasimme pesuhuoneen pitkaksi aikaa. Ja tilanne ei ollut yhtaan parempi pesuhuoneen lukon toimimattomuuden takia, kun muutkin ihmiset olisivat halunneet talon ainoaa pesuhuonetta kayttaa ja yrittivat sisaan paasta.

On kylla ihanaa, miten pahoinvoiva ja yltapaalta oksennuksessa oleva ihminen osaa olla niin kiitollinen ja rakastava. Vaikka ei ne oksennuksella hoystetyt halaukset niin ihania olekaan. Myoskin humalaisen itsepaisyys on hammastyttavan voimakasta. Emmeka edes kauheasti vastustelleet, kun Julia paatti haluta ottaa suihkun. Samalla kylla minakin otin suihkun, tosin vaatteet paalla, kun pelkasin Julian horjuvan tasapainon puolesta.
Onneksi talon isanta oli mukava, ja lainasi minulle vaatteet omien litimarkieni tilalle. Aivan kuin olisi kotona ollut verkkarit ja huppari paalla!

Kun vihdoin illan paatteeksi paasimme omille kotikulmille, paatimme ajaa Julian auton hanen kotipihaansa. Raukka parka ei kuitenkaan asiaa enaan aamulla muistanut, vaan pyysi host-aitiaan ajamaan hanet puistoon, johon auton oli jattanyt. Pieni paniikki hanelle syntyi, kun autoa ei nakynyt missaan. Han soitti kaverille, joka sitten lohdutteli, etta autohan on kotipihassa turvallisesti.
Julian host-aiti oli hieman kiukkuinen myos. Julialla kun on vain yksi saanto, joka kieltaa ulkopuolisten asuntoon tulemisen. Pienta hataa karsien Julia tottakai kielsi kenenkaan muun olleen asunnossa. Kuitenkaan Julia ei asiasta aivan varma ollut, silla illalla, ennen kuin oli nukkumaan mennyt, oli Julia pukenut itse pyjaman paalle, ja pessyt hampaansa, silla hammasharja oli viela aamulla kostea. Oli kylla helpottuneen nakoinen tytto, kun kuuli aivan itse menneensa kotiin ilman kenenkaan apua. Julia ei kuitenkaan itse muista mitaan kotimatkasta, tai siita kuinka oli selvittanyt itsensa kunnialla nukkumaan.

Chris, rakas isahahmoni osasi myos hammentaa kun olin lahdossa liikenteeseen. Todennakoisesti naytin yllattavan siistilta lahtiessani, silla Chris kysaisi olenko poikia menossa iskemaan. Vastaukseeni kiteytin sen, etta tyttoporukalla olimme liikenteeseen menossa korostaen myos sita, etta minulla on kotopuolessa poikaystava. Chrisin vastaus vain kuului 'enta sitten?' levean hymyn kera.
Voisin varmaan useemminkin yrittaa nayttaa ihmiselta, kuin silta verkkari-huppari-kotimonsterilta, jottei Chrisille ole yhta suuri hammastys tulevaisuudessa, etta hanen valiaikainen tytar on kuin onkin ihminen!
Ja voi sita Chrisin vahingonilon maaraa, kun seuraavana paivana kerroin edellis illasta. En pitkaan aikaan ole nahnyt Chrisilla olevan niin hauskaa!

Body Art Expo @San Francisco

Luulis olevan helppo karsia iho kasaan, jos joskus
tulee tilanne, etta iho on irronnu.
Seuraa vaan paloja!

Oli aivan pakko paasta San Franciscon ihon koristelu messuille, varsinkin kun sita maailman suurimmaksi tapahtumaksi kehuttiin. Tietenkin kyseista kehua tuli ajateltua erittain kriittisesti, silla Amerikka on tunnettu omaan napaan tuijottelusta.

Seurakseni pyysin kahta kavereistani, Juliaa ja Nicolaa, joista jalkimmainens syysta tai toisesta jatti lahtematta. Ei se kuitenkaan haitannut, silla Nicolan korvasi kolme muuta henkiloa, vaikka oletin vain menevani Julian kanssa. Hauskaa silti oli!
Ja ensimmaisena kun autoon menin, kysyin josko matkan varrelle mahtuisi Starbucks visiitti, mutta ilman vastausta kateeni annettiin latte. Olin ihan ihmeissani, ja Julia vain kysyi tyynesti, etta enko normaalisti juokin vanilla lattea, etta sen han minulle toi. Olin todella sanaton, en vain siksi, etta sain kahvin, vaan siksi, etta joku todella tajusi minun haluavan latten. Ajatusten lukua parhaimmillaan!

Olen umpirakastunut Espanjalaisiin
paakalloihin. Niissa vain on sita jotain!

Expo jarjestettiin San Franciscon Daily City alueella Cow Palacessa. Olisihan sinne paassyt bartilla ja jatkaa loppu matka bussilla, mutta Juliaa ei kiinnosta busseja kayttaa, jonka vuoksi han halusi menna autolla. Ja olihan se mukava tapa matkata.
Alunperin suunniteltiin parkkeerata kadun varteen, mutta kun ei hallin parkkialueelle parkkeeraaminen ollut kallista, saastyttiin hieman pidemmalta kavelylta.

Kun hallin sisaan astui, muuttui ihana auringonpaiste taysin eri maailmaksi. Halli taynna vieretysten olevia kojuja, jotka oli taytetty tatuointi tuoleilla, laitteilla, tatuoitavista ihmisista, unohtamatta itse tatuointiartisteja! Minne vain kulki, mukana seurasi surina monista laitteista, joilla kuvaa hakattiin ihoon. Aivan kuin ampiaislauma olisi ollut vieressa kulkemassa. Tarjolla oli myos vain lavistyksiin perehtyneita kojuja, joille jonottivat hieman jannittyneet, uutta lavistysta hinkuvat ihmiset.

Esilla oli paljon kirjoja ja albumeita, joissa oli joko valokuvattuja valmiita kuvia tai malleja mahdollisille tatuoinneille. Nahtiin yksi taysin tatuointien peitossa ollut  mies, jonka iho oli kauttaaltaan sinisten palapelikuvioiden peittama. Unohtamatta lavistyksia ja ihon alla olleita implantteja. Jos hanet tapaisin kadulla, ottaisin varmasti pari askelta kauemmas ja jaisin tuijottamaan peraan.
        Yksi koju sisalsi erilaisia maalattuja tatuointi henkisia tauluja. Ja toisaalla joku maalasi korkokenkien kanta ja korko-osaan Hello Kittyt. Tekisi mieli menna ostamaan itse jotkut korkokengat ja maali ja maalata myos persoonalliset kengat.
        Tarjolla oli  myos suuri valikoima erilaisia lavistys- ja venytyskoruja. Ja jotta sillisalaatti olisi taydellinen osassa kojuissa myytiin myos vaatteita ja normaaleja koruja. Unohtamatta tietenkaan tatuointihenkisyytta. Yllattavan hyvin kykenin vastustamaan laukkua, joka selvasti huusi ja kutsui minua nimelta Espanjalaisien paakallo-kuvioiden kanssa.




Katherinen kaveri sai idean ottaa expossa tatuoinnin, mutta paatos mureni siihen, etta hanen haluamansa kuva olisi ollut kalliimpi, kuin han olisi halunnut maksaa. Myoskin kuvan koko olisi ollut liian iso hanen mieleensa, silla niin paljolla yksityiskohtaisuudella ei olisi pienempaa kuvaa kyetty tekemaan.
Myos Julia on miettinyt pitkaan tatuointia, ja ideakin hanella on. Ainoana hidasteena toimii epavarmuus. Julia ei ole varma tykkaisiko karhun tassuista nilkassa vaikka karhu liittyykin hanen elamaansa suuresti. (mm. Califonian lipussa komeilee karhu ja Julia asuu nyt taalla, myos hanen kotimaahansa karhu liittyy muutamalla tavalla) Sen vuoksi kavelimme hallin ainakin kolmeen kertaan ympari, ennen kuin silmiin osui yksi ja ainoa koju, jossa tehtiin henna-tatuointeja.

       Kauhealla innolla Julia etsi internetista tassun kuvan, ja ilman minkaanlaista varoitusta antoi minulle kuvan naytolla ja kynan kateen  kaskien piirtamaan sen. Tein sitten tyota kaskettya, mutta oli varmaan kamalin karhuntassunkuva minka kukaan on koskaan piirtanyt. Julia oli kuitenkin tyytyvainen, ja sen pohjalta hanen nilkkaansa tohrittiin henna-ainetta. Julia oli tyytyvainen, ja pieni kuva kylla nayttaa suloiselta.
      He myos myivat henna-ainetta kympilla, joten ostin kyseisen paketin, jo jossain vaiheessa pitaisi saada piirrettya henna kuvaa ihon taydelta! (tai ainakin niin paljon, kun monjaa riittaa)

En edes kysynyt saako kuvata, kun han suurinpiirtein
kaski ottaa kuvan.

Jaksaa hymyilla, vaikka tilanne tuskin oli kivuton hanelle!

Mies halusi valttamatta esitella edellispaivana
hakatun kuvan reidessaan, etta sain ottaa kuvan.
Julkisesti yllattavan tyynesti laski farkkunsa alemmas
kuvan ottamista varten!

Asenne Hello Kitty

Mun paita heratti paljon hilpeytta kanssa
ihmisissa! Nykyaan paita vain on paljon
pienempi, silla vahingossa laitoin sen
kuivuriin, eika paitaa olisi saanut kuivata
kuumalla....

Kavimme myos Julian kanssa esiintymislavalla! Ihmisia kuulutettiin lavan laheisyyteen, silla siella oli jonkinlaista ohjelmaa tiedossa. Ensin kaksi ihmista jakoi erilaisia tarroja ja karpaslatkia ja muuta turhanpaivaista tavaraa ihmisille, jotka niita halusi (itsekin sain isohkon tarran<3) tai olivat nopeimpia.
    Sitten pyydettiin lavalle rohkeita naispuolisia henkiloita. Oli hiljaista. Paatin repaista, ja menna. Myohemmin jopa Julia tuli perassa. Lievan paniikinomaisesti Julia kyseli minulta mita meidan tuli tehda. Joku reipas nainen sanoi, etta todennakoisesti tanssia. Julian ilmeesta tuli vakava. Ainoa lause jota han minulle sanoi oli, ettei han todellakaan aijo tanssia. Ei edes yhden askeleen verran.
       Lopulta tehtavamme paljastui. Ideana oli catwalk kavely. Ja tietenkin oikein viehkeasti ja sirosti. En tieda miten Julia sen teki, mutta hanesta tuli viela vakavempi. Uusi lause jota han minulle hoki, oli ettei han suostuisi mistaan hinnasta kavelemaan lavan eteen kaikkien katsoessa. Kylla Julia sen kuitenkin teki.
         Ei me lopulta Julian kanssa mitaan saatu tempauksestamme, mutta rehellisesti, voitto selkeasti kuului ainoalle rohkealle vanhemmalle naiselle. Julia ei vain ollut kauhean innostunut siita, etta sain hanet mukaan. Ainakin puolituntia han paivitteli sita kuinka oli ison yleison edessa ollut.

Exposta mukaan lahti Julialle henna tatuointi. Spontaanisti Julian ja Katherinen kanssa otimme lavistykset, ilman suurempia pohdintoja. Ja minun tatuointi kuume vain paheni. Hauskaa kuitenkin oli!
Exposta suuntasimme Golden Gate-puistoon. Tai oikeastaan sen laheiselle rannalle. Auton parkkeerasimme puiston toiselle puolelle, joten kavelimme lahemmas tunnin rannalle, jolla vietimme ainoastaan tunnin. Ja kokopaivan jaloilla olon jalkeen oli melko uuvuttavaa kavella takaisin autolle. Hauskaa kuitenkin oli!

Ei pelkka ihastus, vaan loppu elaman rakkaus!

Monen kuukauden, tai pikemminkin vuoden kuolaus ja haaveilu on tullut paatokseensa.
Sain vihdoin ja viimein kerattya  kunnon rohkeuden ostaa oman longboardin!


Vaikken koskaan aikaisemmin ole skeitannut tai edes kokeillut kyseista lajia, on rullilla varustetut laudat kuitenkin kiehtoneet. Ja paljon.

Mennessani ostamaan lautaa, tunsin itseni todella tietamattomaksi ja typeraksi. Eika tilannetta edes parantanut erinomainen palvelu, jota sain. Reippaasti nuori mies palveli ja kertoi mita kysyin.. Reippaasti myos naytti erilaisia lautoja, ja selitti niiden ominaisuuksista. Omaksi vahingoksi skeitti ja longboard maailman sanastoon kuuluu jarkyttavan paljon sanoja, joista minulla ei todellakaan ole pieninta havaintoakaan mita ne tarkoittavat suomeksi. Kiitos puuttellisen sanavaraston, ainakin puolet reippaan myyjan selityksista menivat korkealiitoa toisesta korvasta sisaan ja toisesta ulos. Toivottavasti naamallani ollut pieni hymy oli tarpeeksi  hamaava, ettei myyja tajunnut minun ymmartamattomyyttani. Enka edes pyytanyt toistoa. Se olisi ollut turhaa aanihuulten kulutusta myyjalle, silla 110-prosentin varmuudella en vielakaan olisi ymmartanyt hanen kertomaansa kaikilta osin.

Lopulta jain yksin pohtimaan. Meinasi iskea jo epatoivo, vaikka myyja kiltisti tuli tarkistamaan tasaisin valiajoin, oliko kaikki hyvin. Lopulta paatin kysya, mika lauta olisi paras aloittelijalle. Hetkellisen kiemurtelun jalkeen myyja naytti kolmea eri lautaa.
Niista kolmesta sitten valitsin mieluisen, sen joka oli 38tuumaa pitka. Vasta silloin myyja sanoi hanella olevan samanlainen lauta kotona ja pitavansa siita kovasti.
Ei elama sentaan, vasta loppu suoralla kertoi olevan omakohtaista kokemusta kyseisesta mallista. Olisi sen voinut heti alkuun sanoa, ja saastaa minut 45minuutin uuvuttavalta pohdinnalta kaupassa!
Han vain totesi, ettei tykkaa myymalla myyda kenellekkaan mitaan. Nyt hanella olisi kuitenkin ollut mahdollisuus myymalla myyda, silla olin tosissani ostamassa lauta..


Chrisin ilme oli kylla mahtava kun naytin hanelle laudan. Ilme oli hammastyttavan epauskoinen, vaikka hymy oli todella levea. Ainoa asia mita Chris tajusi hammastella, oli laudan pituus. Varmaan kolme kertaa Chris toisti lauseen "that's freaking long!".

Kuitenkin olen erittain onnellinen uudesta rakkaastani. Enka edes ole viela kaatunut! (nyt taytyy koputtaa puuta..) Vauhti on kylla tokannyt, ja lauta kauniisti karkaillut. Onneksi eteen ei ole viela ole tullut autoa, joten tahan mennessa en ole rikkonut yhtaan tuulilasia tai rypyttanyt pelteja...
Ainoa mika hairitse, on se, etta lumilautaillessa minulla on aina vasen jalka edessa. Longboardin kanssa oikea jalk..
Olo tuntuu todella huteralta kun on vasen jalka edessa, eika tasapainoa paranna se, etta olen aina tikahtua nauruun kuvitellessani milta naytan heiluessani joka ilman suuntaan.