Veli Vierailee (vielakin!)

Veljeni reissun toisen puolikkaan aloitimme vain rentoutumalla kotona. Maanantaina emme siis saaneet mitaan aikaiseksi. Paitsi kavin veljeni puolesta hakemassa donitseja hanelle, etta Donat Kingin laatu tuli testattua.
Tiistaina saimme itsemme hieman liikenteeseen. Kavimme kiertamassa autokauppoja, silla veljeni halusi paasta himoitsemaan halpoja autoja hankkiakseen pahanlaatuisen autokuumeen.
Koko matkan ajan istuin itse pelkaajan paikalla kartturia leikkien. Eika siita mitaan meinannut tulla, kun ohjeistus oli veljeni mukaan erittain huonoa. Puheestani ei saanut selvaa ja kuulemma ohjeeni olivat puutteellisia eika perimmaista ohjetta tajunnut. Vasta matkan loppuvaiheessa veljeni (puoliksi itsekseen) mietti, etta ehkei minulla ollut kaikkia sanoja suomeksi, jotta suunnan kertominen olisi nopeaa, helppoa ja yksinkertaista. Pitka aika englannin kielen ymparoimana on siis tehnyt tehtavansa ja ajatukset suomeksi ovat hieman ruosteessa..

Veljeni kuitenkin puikkelehti amerikan liikenteen seassa kuin vanha konkari. Ei edes tarvinnut pelata. Eika ollut yhtaan lahelta piti-tilannetta. Joka ehka kuitenkin on vain hyva asia..

Keskiviikkona jatkoimme 49 milen kierrosta San Franciscossa. Lahdimme liikenteeseen aamusta, joten meilla oli reilusti aikaa. Jatkoimme itseasiassa ajamista Half Moon Baysta, jolloin jatkoimme matkaa Highway 1;lla, ja paasimme viela nauttimaan lisaa rannikosta.
Itseasiassa Half Moon Bayn jalkeen, seuraavassa kaupungissa minun oli pakko pysahtya Safewayhin, silla tukevasta aamupuurosta huolimatta olin jo nalkainen. Yleensa veljellani on reilusti suurempi ruokahalu kuin minulla, mutta vierailunsa aikana roolit olivat paa-laellaan.. Jatkoimme matkaa minun syodessa viela leipaa.

Golden Gate-puistossa oli kyltti, jolla kaskettiin vaistamaan tieta ylittavia ankkoja.
Heitako se kyltti tarkoitti??

Kaupunkiin paastessa etsimme itsemme takaisin reitille, vaikka aluksi se tuntui tuottavan tuskaa, kun tuntui kieltomerkin aina kieltavan vasemmalle kaannoksen. Lopulta kuitenkin paasimme vasemmalle kaantymaan, ja suunta jatkui reittia pitkin rannan laheisyydessa. Ensin en kuitenkaan ollut uskoa veljeani, etta hanen kertoma suunta jothtaisi 49mailin merkitylle reitille. Reitista kertovan kyltin nahdessani oli pakko sanoa hanelle aaneen, etta loysimme reitille takaisin, ja sain vain epauskoisen katseen puoleeni hanen ihmetellessa etten oikeasti uskonut hanta. (Eihan veljea aina voi uskoa, joskus taytyy vahan epailla, ettei veljesta vain tule liian kaikkitietavaa...)

Reitti jatkoi kauempana keskustasta, en aivan varma ole, mutta kaupungin alue oli Daily City. Ajoimme ylamakeen, samalla kun tien molemmille puolille levittyi golf-kenttia. Matkaa jatkaessa golf-kentat vaihtuivat pieneksi metsa-alueeksi. Sisaiset valokuvaajamme vaativat meita pysahtymaan hetkeksi ottamaan kuvai kun paasimme kukkulan paalle, mista meri avautui puiden takaa luoden hienon nakyman Golden Gate-sillalle.
Matka jatkui sielta lapi suhteellisen ison puistoalueen. San Francisossa todellakin rakastan sita, kun kaupungin sisalle on jatetty todella paljon suuria puistoalueita. Vaikka toisaalta se on hassua kun keskella kaupungin vilinaa voi aina menna luonnon keskelle rauhoittumaan.

Puiston jalkeen matka jatkui vain kaupungissa seikkailulla, aina valilla eksyen. Reitti oli merkitty huonosti, tai erittain huonosti, silla meidan piti suunnistaa Golden Gate puistoon, mutta jossain pain ennen hippi-aluetta havitimme suunnan varmaan kolmannen kerran jo saman paivan aikana. Veljeni tekniikkalaitteiden avulla kuitenkin paasimme takaisin kertalle, ennen puistoa ja loysimme perille sinne.
Puistoon paastya ensimmainen asia jonka pisti silmiin, oli pitka rivi moottoripyoria. Vitsilla heitin, etta aivan varmasti poliisien kulkupeleja. Vain pienen valimatkan paassa moottoripyorista oli suurehko porukka kokoontuneita miehia, ja kaikkien paitoja koristi virallinen poliisi-teksti (engalnniksi tietenkin).
Lahdimme kyltin osoittamaan suuntaan. Reitin varrella oli suuri aitaus, jossa sanoin olevan puffeleita. Veljeni ihmeissaan kysyi, etta eiko ne ole puhveleita, eika puffeleita, eika edes antanut lupaa pysahtya ottamaan kuvaa niista. (ihan tosissaan, keskella kaupunkia aitauksessa puhveleita??)

Tuntuu, etta aina kun kameran otan esille
on siella aina lokkeja leikkimassa
linssiludeita..

Puistoreitin piti jatkua kohti japanilaista puutarhaa. Kuitenkin onnistuimme uudestaan eksymaan. Ei voinut kuin nauraa, etta tama sisaruspari onnistuu eksymaan jopa pienessa puistossa! Ajoimme uudestaan poliisijoukon ohi, ja puhveleiden ohi. Vaikka talla kertaa olin tarkkasilmainen, ja kyltti kertoikin puhveleiden olevan biisoneita..

San Franciscossa
Piiitkat rannat on ihania!

Risteyksessa, jossa ajoimme vaarin, lahdimme toiseen suuntaan kuin aikaisemmin. Vastaan tuli talla kertaa iso joukko polkupyorailijoita jotka hekin olivat poliiseja. Heidan takanaan jopa ajoi partio, joka varmasti nautti tilanteesta kun pystyi itse istumaan autossa muiden hikoillessa pyoralla. Taytyi olla jokin yleinen poliisien koulutuspaiva tai jokin muu, kun poliiseja tuntui olevan puisto pullollaan.

Onnistuimme paatymaan Japanilaisen puiston luo. Veljeni ei kuitenkaan halunnut pysahtya kavelemaan sinne, vaikka kuinka yritin. Tuntui kuin olisi ollut aivan eri maailma ymparilla, kun Japanilaiselle alueelle tuli. Puistossa olimme vain pienen hetken ennen kuin reitti vakisin vei takaisin kaupungin vilinaan.

SF;n korkeimmalta paikalta alas ajamista.

Kotiin lahtiessa paasi hieman liikenne ruuhkaa syntymaan.
Kuvan oton jalkeen tilanne oli viela enemman tukossa.

Seuraavana kohteena oli Twean Peaks-kaupungin osa. Eli San Franciscon korkein alue. Veljeni kamera klikkaili koko ajan merkkina siita, etta kuvia tuli napsittua tiuhaan tahtiin. Laskeudutta Twean Peaksilta alas, aiheutti suurta pohdintaa se, etta saiko San Franciscon ratikka raiteiden paalla ajaa. Emme kertaakaan asiasta varmistuneet, mutta muutkin ajoivat siina, niin menimme reippaasti perassa.
Onnistuneen eksymisen seurauksena oli pakko taas turvautua hetkeksi veljeni GPS;aan, joka talla kertaa meidan onneksemme loysi signaalin ja saimme varmistuksen missa olimme. Ja olen aika varma, etta olimme kaukana 49 milen reitilta, jolla meidan piti olla. Hetken ajamisen jalkeen paasimme kuitenkin takaisin minulle tutummalle alueelle ja suuntasimme takaisin kotiin kun ei veljellani ollut  mitaan paikkaa jonne olisi halunnut paasta.

Kierroksen tekemiseen ei mennyt niin paljoa aikaa kuin epailimme. Olimme kotona jo varttia vaille nelja iltapaivalla vaikka tie kulki Kentucky Fried Chickenin kautta. Loppu paivan vain rentouduimme.