Vituttaa? tai ehka ei sittenkaan?

Syy tahan postaukseen on se, etta pakko saada ajatuksia ulos paasta. Tai oikeastaan saada ajatuksen aidin nakyville, koska en kasvotusten tule juttelemaan aidin kanssa kuukauteen.

(uuden vuoden paatos, pitaa valieroa suomeen, biologiseen perheeseen, poikaystavaan ja kavereihin. Eli kaikkeen, mika liittyy suomeen. Paatin hommata elaman taalta. Ja silla edistan mahdollisuutta saada itseni hiustenleikkuuseen ja muutenkin liikkeelle tietokoneen aarelta.)

Juttelin Eijan kanssa. Keskustelun aihe liittyi Hawajiin ja siihen, etta Eija, Chris ja Kyle ovat menossa sinne viikoksi huhti- tai toukokuussa. Olisin silloin viikon yksin kotona, koska erinaisten syiden takia en voi heidan mukaansa lahtea. Kysyin samalla, olisiko mahdollisuutta viela paasta Los Angelesiin kevatkaudella. Kiinnostaisi nahda kaupunkia lisaa.

Eija sitten ehdotti, etta tekisin junamatkan Enkelten kaupunkiin silla valin, kun he ovat hawajilla. Saisin viikonloppu reissun sijaan kokonaisen viikon reissun pelkastaan Losissa. Houkutteleva ajatus.

Ajatus suhteellisen pitkasta junamatkasta jannittaa. Parjaisinko? Eksyisinko? Osaisinko loytaa itseni oikeaan paikkaan oikeaan aikaan? Olisihan mulla tassa aikaa viela kehittya paremmaksi englannin kielen kannalta, ja itsenaistymisen kannalta.

Mutta, uskaltaisinko itsekseni siella olla? Ja jos kaverin haluaisin mukaan, kenet? Kenella kavereistani taalla edes on spring breakin aikana viikon vapaa niinkuin minulla? Itseasiassa minulla on idea, keta pyytaisin mukaani, mutta en usko  hanen saavan viikon vapaata.

Todennakoisyys sille, etta viikon viettaisin yksin, on todennakoisin. Olisiko se sen arvoista? ( tottakai olisi, onhan se sentaan Enkelten kaupunki!!! mut silti....)

Suurin kysymysmerkki on raha. Riittaisiko rahat viikon reissuun? Viikon reissuun menisi todennakoisesti AINAKIN 500dollaria. Hostelli maksaa, junaliput maksaa ja syomista on pakko harrastaa, koska en ole vielakaan todennut pyhan hengen toimivan elattajana ja ravinnon lahteena. Ja todennakoisesti vastaan tulisi jotain mita haluaisin ostaa. ( kuten tatuointi High Voltage-liikkeesta)
             Ja turha sanoa, etta saasta. Ei se ole niin helppoa. Haluan kuitenkin viela menna San Franciscoon monta kertaa viettamaan koko paivan ja johonkin konserttiin ja muihin juttuihin, jotka maksavat. Ei muutenkaan taalla kiinnostaisi kauheasti alkaa venyttamaan pennia, jos ei aivan valttamaton pakko ole.

Olisi toinenkin mahdollisuus. Olisin vain kotona yksin. Tai no, todennakoisesti nakisin kavereita iltaisin. Se voisi olla hauskaa, ja voisi parantaa kaveruutta niin paljon, etta ystavyys sailyisi kotiutumisen jalkeen. ( tai paremminkin suomalaistumisen jalkeen. Suomalaistuminen on totuudenmukaisempi ilmaus minun kannalta) Voihan kaveruutta hioa muullakin ajalla.


Onneksi on aikaa harkita, pohtia, murehtia ja tehda paatoksia. Joten AITI nyt, jos joskus tarvitaan sun ei-niin-lohduttavia lausahduksia ja ajatuksia. En voi vain kuin kiittaa onneani, etta otin asiat puheeksi Eijan kanssa. Mutta tuntuu silti, et aina keskustelujen jalkeen ajatuksia on aina vain enemman ajateltavaksi. Ei kiva.

p.s. aiti, jutellaan helmikuun alussa kasvotusten (face to face, on Skype) niin voin purkaa ajatukset taas sanaoksennuksena luotettavalle kuuntelijalle. (Saat kuukauden aikaa pohtia milla romauttaa mut taas maan tasalle.) Ainii, ja oletan sun sanovan jotain muuta kuin, tee niinkuin parhaaksi naet.