One more time, Hit the Snow!

Viime viikonloppuna suuntasin pitkasta aikaa mokille. Vaikka vahan harmitti jattaa lampo, aurinko ja taydellisyytta hipova kesainen saa ja suunnata viileampaan Murphy'siin, en voinut hillita innostusta rauhallisesta viikonlopusta ilman televisiota, tietokonetta tai puhelinta. Taydellinen mahdollisuus rentoutumiseen ilman pienintakaan hairiota!
Rentoutumisesta ei kylla nakynyt vilahdustakaan, silla koko viikonloppu oli taytetty aikatauluilla ja tekemisella.

Mustan rinteen ylapaasta.

Perjantai iltana raahauduin nukkumaan jo yhdeksalta. Koska mokissa ei ole lammitys paalla silloin, kun se on tyhjillaan, Chris reippaasti asetti kaikkien huoneiden lammitysjarjestelman suurimmalle. Nukkumaan mennessa ei tietenkaan raksuttanut, etta olisi voinut lammitysta laittaa pienemmalle, tai kokonaan pois paalta, silla huone oli mukavan lammin.
Keskella yota herasinkin jarkyttavaan kuumuuteen. Aivan kuin saunassa olisi ollut. Ei ainakaan voi valittaa, etta olisi ollut kylma

Lauantai aamusta saimme itsemme liikenteeseen jo puoli yhdeksalta. Suuntana oli laheinen laskettelukeskus Bear Valley, joka sijaitsee vuorilla hieman korkeammalla kuin mokkimme.
 Keskus on melko pieni. Tai Amerikan mittakaavan mukaan pieni. Tarkalleen en tieda rinteiden maaraa, mutta korkeimmalle vieneen hissin luota oli ainakin 5 eri vaihtoehtoa minne suunnata. Ja rinteet jakautuivat vuoren molemmille puolille.
Keskuksessa oli vahintaan kuusi hissia, joista osa oli valitettavasti suljettuna, ja yksi hisseista oli varattuna. Siella kun jarjestettiin seniori ikaisille pujottelukilpailu. Sen vuoksi yksi rinteistakin oli suljettuna.
Keskuksen (mun mielesta) oikealla puolella oli pari mustaa rinnetta, ja pari vihreaa rinnetta, Kaikki rinteista tuntuivat olevat (mun mielesta) todella lyhyita.

Vuoren "vaaralta" puolelta.

Keskuksen (edelleen mun mielesta) vaaralla puolella sitten oli siniset (en ole varma) rinteet, jotka olivatkin pidempia. (ne paremmat rinteet) Kuitenkin paikoitellen rinteista oli kivet paasseet jo nakyviin, silla aurinko paistoi todella lamposesti. (sina paivana lampotila taisi olla +10 asteessa. Tuntui, etta oli koko ajan kuuma, vaikka takin alla oli t-paita ja takki oli auki)
Vuoren 'vaaralla puolella' tuli myos mietittya, olinko harrastamassa lumilautailua vai vesilautailua, silla pahimmillaan vieressa solisi todella mini puro rinteista sulanutta vetta.
Ilkean nuoskakelin takia, pahimmillaan laudan vauhti vain hidastui loivassa alamaessa ilman, etta tarkoituksella yritti hidastella. Taisi olla huonot voitelut pohjassa...

Eija oli edellisena iltana miettinyt hissilippujen hintoja ja paattanyt, etta mina menisin 19vuotiaana. Teini-ikaisten lippu kun on halvempi kuin aikuistenlippu. Eika edes kysynyt multa mielipidetta, kykenisinko viela paivan verran taantua teiniksi. Eli normaalia aitimaista kaytosta, jolloin lapsen asemassa olevat vain tottelevat kiltisti ilman vastalauseita.

Laskettelin kaiken ajan Chrisin seurassa.
Vaikka Chris oli luvannut mulle kokeilla lautaa, ei han sita kuitenkaan tehnyt. (syy: ajatteli laskettelevansa lasten kanssa enemman, joten laudan kanssa ei pystyisi lasten kanssa olemaan. Ja loppujen lopuksi han oli kaiken ajan mun kanssa. Vai laskeeko Chris mut Kylen ikaisiin 6vuotiaisiin lapsiin?!)
Chris on kylla taitava laskettelija. Ja ensimmaisena suuntasimme heti mustiin rinteisiin.
Rinteen ylapaassa, Chris tottakai kohteliaana kysyi, oliko rinne liian jyrkka mulle. Ennen kuin eden vilkaisin rinnetta, vastasin reippaasti, etta ei ole. Ja se oli menoa sitten.
Chris meni suksilla, mina pyllymakea.
Joka toinen minuutti menin nurin ja joka toinen minuutti olin tyontamassa itseani pystyyn. Ja minuuttien valilla oli tyon ja tuskan takana saada vauhti stoppaamaan kaatumisen jalkeen.

Paasin rinteen kuitenkin alas. (kaatuen ainakin 10kertaa.)
Loppujen lopuksi, muutaman kerran kulutettua samaa rinnetta, paasin jopa kerran pystyssa alas, ilman kaatumisia.
Myohemmin syvallisia ajatellessani (lue;ei aivotoimintaa) tajusin, etta taisi olla elamani ensimmainen kerta, kun vaikeustasoltaan vaikeimmassa rinteessa laskin.
En edes suksilla ole tainnut mustiin rinteisiin menna, vaikka suksilla taitotasoni oli parempi kuin mita taitoni laudan kanssa on koskaan ollut.

Koska en aikaisemmin Mt. Rosalla kaatunut kertaakaan, otin tasoitusta huolella. Sahelsin myos hisseissa..
En koskaan ole ollut tuolihissien fani. Ja nyt olen viela vahemman. Toista kertaa hissille mentaessa, paasin mukavasti jo istumaan tuoliin. Koska pituuteni ei paata huimaa ja jalat eivat ylttaneet maahan istuessa, kykenin nostamaan laudan jo ylos maasta. Kuinka ollakkaan, tuoli keinuikin todella ikavasti ja pompautti mut takaisin seisomaan hissin eteen. Koska laudan olin jo nostanut ilmaan, oli se menosuuntaan nahden poikittain. Sen vuoksi etukantti tokkasi taydellisesti lumeen samalla kun tuolihissi tyonsi minua eteenpain.
Suoritin kauniin mahalaskun sohjoiseen  lumeen samalla kun tuolihissi liukui siististi ylitseni.

Kiitos reippaiden ja nuorien miestyontekijoiden (ika noin 25vuotta), he auttoivat reippaasti minut pystyyn. Ja kun uudestaan hissiin olin menossa, he liioitellun reippaasti pitivat hissia mahdollisimman aloillaan, kun olin istumassa.

Seuraavan kerran kun samaiseen hissiin menin, oli paikalla vielakin samat tyontekijat. Minun surukseni, toisella taisi olla harvinaisen hyva ja vitsikas fiilis, silla levealla hymylla ja pilkkeella silmakulmassa han kysyi, olinko kaatuillut viimeaikoina, kun hissiin olin menossa.
Nyt jalkeen pain havettaa suuresti kaatumiseni, silla se varmasti oli uskomattoman nakoinen tilanne. Harmi vain, ettei sita kukaan saanut kuvattua.

Mohlin viela toisenkin kerran huomionarvoisesti hisseilla, kun olin poistumassa. (Onneks ei ollut sama hissi kuin edellisella kerralla) Reippaasti valmistauduin nousemaan. Kaannyin tuolissa jo valmiiksi hieman sivuttain. Sain laudan maahan. Jostain kumman syysta ei kuitenkaan raksuttanut, etta painonkin olisi voinut siirtaa laudan paalle. Nojasin siis tuoliin liian pitkaan, jolloin lauta ja etummainen jalka paattivat yhteistuumin lahtea liukumaan alaspain. Vielakaan irrottamatta nojauskattani tuolista muksahdin puoliksi laudan paalle ja puoliksi maahan ja laskin hissistapoistumismahen pyllymakea.
Minun ei-niin-suureksi ilokseni hissilla oli toissa taas nuorehko mieshenkilo (taas noin25vuotias. Miks ihmeessa siella ei voinut olla naisia tyontekijoina??), joka ritarillisen reippaasti alkoi ohjeistamaan minua, kuinka hissista tulisi oikeaoppisesti poistua. Koska minua otti jo sopivasti paahan pystyssa pysymattomyyteni, totesin reippaasti osaavani poistua hissista, talla kertaa vain sahelsin. Vinkeasti hymyillen mies heitti, etta seuraavalla kerralla olisi testi, jolloin han seuraisi osaamiseni.
Seuraavan kerran hissista poistumisen lahestyessa, huomasin jo pidemmalta, kuinka mies naki minut ja hymyili aivan liitoitellun leveasti seuraten miten onnistuisin. Onnekseni pysyin pystyssa. Kuitenkin mies viisasteli, etta ihan hyvin pysyin pystyssa, vaikka suoraan laskinkin alas, enka kaantynyt rinteille pain.
No ainakin tuotin tyontekijoille iloa tylsaan arkeen. Onhan se aina kiva olla huomattu!
Ja itseasiassa, joka kerta kun  hissiin menimme Chrisin kanssa, Chris aina nappasi olkapaastani kiinni ja tuki isallisesti minua, etten vain olisi taas pudonnut hissista.

Onnistuin kerran kirjaimellisesti sotkemaan Chrisinkin saheltamiseeni. Minulla oli lauta jaloissani kiinni, ja jottei tarvinnut siteita avata, Chris veti minua niin etta sain pienet vauhdit kyetakseni itsekseen laskea hissille. Kuitenkin onnistuin jotenkin saheltamaan hihastani roikkuneen hanskan Chrisin suksisauvan ymparille, ja ei ollut kaukana, etteiko Chris olisi vetany minua nurin. Tuli hoppu hidastaa Chrisia niin, etta sain hanskan irroitettua. Rehellisesti, en tieda nauroiko Chris tilanteelle, vai mun loppumattomalle saheltamiselleni..
Chris myos taantui rinteessa aina lapsen tasolle. Joka kerta, kun olin joko kaatunut tai pysahtynyt muuten vain, tai kiristamassa/avaamassa siteita, Chris paatti reiluna ihmisena ottaa kovan vauhdin ja pysahtya taakseni niin, etta lumet lensivat kauniissa kaaressa minua pain. Kostona heitin aina lumipallon, mutta huonolla menestyksella. Osuin vain kerran.

Tuolta ylhaalta oikealta laskin (pyllymakea) alas!

Seuraavana paivana minulta loytyi todella paljon kipeita lihaksia. Kiitos monien kaatumisieni, sain ylakropalle ja kasille jarisyttavan hyvan treenin. Ei varmaan ikina ole ollut niin kipeat ja jumiutuneet lihakset minkaan treenin jalkeen!

Yhteensa viiden tunnin aikana kaaduin ainakin 20 kertaa, jollen enemman. Nopeasti menin laskuissa sekaisin, vaikka tuolisahellykset menevat kirkkaasti top3 joukkoon.
Tietenkaan kaatumisien syy ei ole olemattomissa taidoissa, vaan liian isoissa kengissa tai seurasta, joka mukamas teki minut jannittyneeksi...

Sunnuntaina suuntasimme takaisin kotiin Murphy'sin ja kolmen viinihuoneen kautta. Aikuiset kun halusivat harrastaa viinin maistelua. Oli siis perus tylsa paiva, eika edes aurinkokaan pilkistanyt. Oli kuitenkin mukava kayda pitkasta ikaa mokilla ja Murphysissa. Vaikka siella olikin lunta..